Markku Järvelin

Perustiedot

s. 1981, Rautjärvi
Taidemaalari, muotokuvamaalari
Asuinpaikka: Helsinki

Yhteystiedot

Puhelinnumero: 050 368 5174

Oma esittely

Aloin piirtää muotokuvia tilauksesta lähes kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin ymmärsin etäisyyksien ja valoisuuden yhteneväisyyden vaikutuksen onnistuneeseen muotokuvaan. Vuosikausien ajan keskityin pääasiassa lyijykynätekniikan hiomiseen mustavalkoisten piirustustilausten muodossa.

Sitten törmäsin muutamiin syvästi vaikuttaviin värillisiin muotokuvamaalauksiin, jollaisia en ollut koskaan ennen nähnyt. Syntyi halu kokeilla, miten voisin yhdistää luontaisen piirustustaitoni huippuunsa viedyn värillisen muotokuvamaalaustaidon oppeihin.

Alkoi mielenkiintoinen tutkimusretki, johon kului aikaa ja rahaa. Matkustin mm. useaksi viikoksi Yhdysvaltoihin henkilökohtaiseen oppiin peräti kahdesta Yhdysvaltain presidentistä, George H. W. ja George W. Bushista tilausmuotokuvan maalanneen taiteilijan luo.

Hän mentoroi minulle uutta tietoutta muotokuvan tekemisestä ja sinnikkyyttä urani edistämiseksi. Erityinen tunnustus oli kuulla hänen vertaavaan kykyjäni omiinsa. Aloin ymmärtää seuraavan konseptin: Kenestä tahansa syntyy upea muotokuva - yhdistämällä poikkeuksellinen piirustustaito ja vuosisatoja kehittynyt huipputason tieto muotokuvamaalauksen parhaista periaatteista

Tutkittuani vuosia intensiivisesti ja huolellisesti öljyvärimaalaustekniikkaa, kuinka toimia värien ja ohenteiden kanssa ilman terveydellistä haittaa, sekä miten maailman arvostetuimmat muotokuvamaalarit työskentelevät prosessiin eri vaiheissa, tuntui luonnolliselta yhdistää tämä muotokuvan tekemisen tietous luontaiseen piirustustaitooni. 

Tunsin, että näin minulla oli käsissäni taito luoda asiakkailleni parasta mahdollista tyylini mukaista muotokuvamaalausta.

Olen vähitellen pystynyt tekemään taiteesta päätyöni ja päässyt palvelemaan valtakunnallisesti tunnettuja tahoja. Viimeisen kymmenen vuoden aikana minulla on ollut ilo ja kunnia maalata tilaustyönä lukuisia julkisia muotokuvia.

Tästä kaikesta olen hyvin kiitollinen. Tavoitteenani muotokuvamaalauksessa on aina ollut arvokkaan, yhdennäköisen ja kohdettaan kunnioittavan pysyvän taideteoksen luominen.

Työprosessin aikana olen muotokuvan tilaajan kanssa mukana teoksen alustavassa suunnittelussa ja tapaan muotokuvan kohteen 2–3 istuntokertana. Olen mukana myös valmistuneen teoksen näytössä, kehysvalinnassa ja mahdollisessa julkistamistilaisuudessa.
Näytä biografia

Bio

JULKISET MUOTOKUVAMAALAUKSET

2018 Yrittäjäneuvos Paavo Aro, Aro-Systems Oy
2018 Toimitusjohtaja Leena Mörttinen, Perheyritysten liitto
2018 Puheenjohtaja Heikki Kovanen, Perheyritysten liitto
2017 Perustaja Magnus von Knorring, Fondita Oy
2015 Toimitusjohtaja Matti Vanhanen, Perheyritysten liitto
2015 Toimitusjohtaja Anders Blom, Perheyritysten liitto
2015 Puheenjohtaja Pekka Laitinen, Perheyritysten liitto
2014 Puheenjohtaja Peter Fazer, Perheyritysten liitto
2014 Puheenjohtaja Krister Ahlström, Perheyritysten liitto
2014 Puheenjohtaja Klaus Sohlberg, Perheyritysten liitto
2014 Puheenjohtaja Marjo Miettinen, Perheyritysten liitto
2014 Puheenjohtaja Janne Timonen, Perheyritysten liitto
2014 Puheenjohtaja Anne Berner, Perheyritysten liitto
2012 Rehtori Sinikka Hämäläinen, Riihimäen lukio
2010 Toimitusjohtaja Anders Blom, Perheyritysten liitto
2009 Perustaja Kaisu Virkkunen, Tampereen Steiner -koulu