Suomen Taideakatemian koulusta päästyäni, seitsemänkymmenluvulla, osallistuin silloiseen realistiseen, osallistuvaan suuntaukseen. Maalasin ns. faabeleita, joissa eläinpäiset ihmisfiguurit esittivät ihmisluonnon erilaisia piirteitä. Pyrin ironian ja allegorian keinoin ilmaisemaan yhteiskunnallisia ja yksilötasoisia ajtuksiani.
Jo alusta asti oli selvää, että tärkeimmäksi sisällöksi tulisi
ihmisen suhde luontoon. Toisaalta minulle on aina ollut tärkeää tinkimätön ammatillinen suhde maalauksen muotoon. Tämä perusjuonne onkin ollut työni hallitsevana aihepiirinä aina nykypäivään asti.
Faabeleita seurasi lähes abstrakti kausi kahdeksankymmenluvulla. Nimesin maalaukseni tuolloin arkeologisiksi kaivauksiksi. Tummat sävyt ja mystiikka hallitsivat kuvia, joissa saatoin vapaasti pohtia esteettisiä arvoja.
Kehityskaaret ovat hitaita. Pyrin vaalimaan hitauden kulttuuria. Vähitellen, yhdeksänkymmenluvulla, työni sai uuden sirpaleista maailmaa kuvaavan mosaiikkimaisen muodon. Näissä töissäni yhdistän figuratiivista muotoa värimosaiikkiin, pyrkien tämän jännitteen kautta ilmaisemaan erilaisia asioita.
Tänään etsin synteesiä ilmaisun ja sisällön kysymyksiin. Miten
tasapainoilla taiteellisten kriteerien ja toisaalta eettisten ongelmien välillä.
Myös hengelliset kysymykset ovat tulleet osaksi arvojen pohdintaa yleensä.
Muotokuvamaalarina olen tutkinut klassisen figuurin yhdistämistä omaa ilmaisua olevaan moderniin maalaukseen.
Taideopettajana ( piirustus ja maalaus, elävänmallin piirustus) vuodesta 1980 lähtien Taideteollisessa korkeakoulussa, nyt Aalto yliopistossa, vuoteen 2014.