Taiteeni on vahvasti kiinni arjen kysymyksissä. Arjen käsitteen hahmottaminen liukuu henkilökohtaisen kokemuspiirin läpi ja yhdistyy teoksissani erityisesti sodan, sotavankeuden, pakolaisuuden ja ääniympäristön teemoihin. Monissa teoksissani kuva-aiheet liittyvät kasveihin, rakennettuun tai luonnonmaisemaan. Teokseni linkittyvät lähiympäristöön ja nousevat yksityisestä kokemuksesta yleisimmiksi toteamuksiksi.
Arki minulle eri elämän rooleissa tuo tapahtuma-areenan maalausten sisällöiksi ja viitteellisiksi kertomuksiksi. Arjen harmaus niin kielikuvana kuin väriajattelun kautta yhdistyvät toteamaan tai huudahtelemaan jokapäiväisyyden iloja ja haasteita, joihin yhdistyvät muistot, tämä hetki ja tulevat toiveet.
Arjen käsitteen hahmottaminen ja peilaaminen osana tätä yhteiskuntaa luo teoksille yleisen viitekehyksen. Arjen tavalliset sattumukset nousevat merkityksellisiksi tapahtumiksi, jotka irtautuvat yksityisestä yleiseksi, tuttuudeksi ja tunnistettavuudeksi. Arjen kokemukset näyttäytyvät yhtälaillä erityisinä, mutta kuitenkin yleismaailmallisina. Rajapinta todellisuuteen pitää teokset olemassaolevina. Rajallisina toteamuksina ne antavat mahdollisuuden näkemiseen ja vastaanottamiseen kerros kerrokselta.
Ilmaisun liikkuminen esittävän ja abstraktin välimaastossa vie arjen kertomukset monimutkaisempaan kokemustasoon, missä tavallisen harmauden tai näennäisen huolettoman värikylläyden alla on hahmotettavissa myös arjessa peiteltyjä, hävettyjä tai vaiettuja asioita. Silti arki hahmottuu usein jatkuvan rutiinin tai toiston kautta. Voiko tavallisuus olla aihe tai missä menee mielekkyyden, mielenkiintoisuuden tai yleisen ja yksityisyyden raja?
Yhdistän tietoisesti arkisuuden ja harmauden. Niissä on minulle samalla jotakin loisteliasta ja vaalimisen arvoista. Tarkoituksenani ei ole kuitenkaan glorifioida arkea, sillä se on monille liian usein kestämättömän vaikeaa ja monella tapaa ylitsepääsemätöntä. Arki kuin harmaa on kaikille omansa. Minulle se on kuin maalaaminen, hengittämistä. Järjissäänpysymisen välttämättömyys.