Hyppää sisältöön

Kuvataiteilijamatrikkeli

  • Taiteilijahaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Teoshaku

  • Suomi
  • English

Linkki Suomen Taiteilijaseuran sivustolle

JUKKA LAPPALAINEN

Kotisivut
Facebook
Instagram
CV

Teoksia saatavilla

Helsingin Taiteilijaseuran Taidelainaamo

Perustiedot

s. 1957, Kuopio
Taidemaalari
Asuinpaikka: Helsinki

Yhteystiedot

Puhelinnumero: 0505368905
Sähköposti: jukka.lappalainen1@gmail.com

Oma esittely

Seuraan maailman menoa ja tiedotusvälineiden uutiskohinaa välillä liiankin kanssa ja kun kaipaan maadutusta ja huomioni kääntämista itseäni oikeasti koskettaviin ja minulle merkityksellisiin asioihin ja aiheisiin, katson lähelle. Työskentelyni lähtee ajatusten ja havaintojen keräämisellä päiväkirjaan, valokuvia ottamalla, luonnoksia piirtämällä ja maalaamalla. Työskentely jatkuu siten, että valitsen minua kuvallisesti ja sisällöllisesti sillä hetkellä kiinnostavan aiheen ja alan sitä työstämään. Aiheen parissa työskentely vie usein vuosia ja sen seurauksena sitä tulee tehtyä eri teemoja limittäin ja lomittain. Maisema on aihe joka on seurannut mukanani jo opiskeluajoista, viime aikoina olen kiinnostunut myös rakennetusta ympäristöstä, kaupunkimaisemasta. Muita teosteni aiheita ovat olleet muun muassa ihmiset, esineet ja ruoka. Työskentelyni kantavana teemana on ikäänkuin ollut luonnon ja ihmisen suhde tai pikemminkin ihminen osana luontoa, ihmisluonto. Kun katson luontoa, näen ihmisen ja päinvastoin. Tiedän, ajatus ei ole uusi, mutta jotenkin se tuntuu hyvin ajankohtaiselta, kun seuraa vaikkapa kotikaupunkini tempoilevaa kasvua ja muovautumista vaihtuvien ihanteiden, päämäärien ja taloudellisten mahdollisuuksien puristuksessa.
Viimeaikaiset maalaukseni ovat olleet pääasiassa metsäaiheisia akvarelleja, joita olen maalannut asuinpaikkani ja työhuoneeni lähimetsissä Helsingin Herttoniemessä. Ulkona suoraan aiheesta maalatessa sitä altistuu momenmoisille asioille lähtien maalaustarvikkeiden kanssa metsässä kompuroimisesta sään ja valon vaihtelulle, hyönteisten pistoille ja lintujen laululle. Havainnot ja kokonaisvaltainen kokemus, sekä niiden herättämät tunteet, mielikuvat ja ajatukset muodostavat pohjan, jolle maalaukseni syntyvät.
Vesivärin lisäksi muita käyttämiäni tekniikoita ovat esimerkiksi öljy- ja akryylimaalaus sekä kollaasi ja erilaiset värikynät, pastelliliidut sekä musteet.

Näytä biografia

Taiteilijan teoksia

Teoksen nimi: Hämärän tullen
Hämärän tullen
Teoksen nimi: Maatuminen
Maatuminen
Teoksen nimi: Hikinen iltapäivä
Hikinen iltapäivä
Teoksen nimi: Reunassa
Reunassa
Teoksen nimi: Puita metsältä
Puita metsältä
Teoksen nimi: Aukko valolle
Aukko valolle
Teoksen nimi: Metsän rytmi
Metsän rytmi
Teoksen nimi: Niin koivu vastaa
Niin koivu vastaa
Teoksen nimi: Kesäilta
Kesäilta

Bio

Jukka Lappalainen (s.1957, Kuopio) on Helsingissä asuva ja työskentelevä taidemaalari. 

Kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen Lyseosta 1976 ja opiskeli Oriveden Opistossa kuvataidelinjalla 1977-78, valmistui Lahden taidekoulusta 1982 pääaineenaan maalaustaide, suoritti taiteilijan pedagogiset opinnot Taideteollisessa korkeakoulussa vuosina 1994-97.

Osallistui Nuorten Näyttelyyn 1980 ja ensimmäinen  yksityisnäyttely Häme-galleriassa Lahdessa 1984, muita näyttelyitä mm. Kluuvin galleria 1988, Galleria Bé 19 1992, Galleria Valööri 1999 ja 2001, Galleria Pirkko-Liisa Topelius 2007 ja 2010, Malmitalon Galleria 2017.

 

Lappalainen työskentelee pääasiassa vesi-, akryyli- ja öljyväreillä. Hän maalaa useimmiten esittäviä aiheita, joissa on esimerkiksi metsäluontoa ja sen yksityiskohtia tai rakennettua ympäristöä, kaupunkinäkymiä.

Metsäluonnossa taiteilijaa inspiroi sen monimuotoisuus ja elinvoima, kaupunkiympäristössä taas kiinnostavaa on se, miten siinä rinnastuvat rosoisella tavalla eri aikakaudet, tyylit ja materiaalit.  

Työskentely alkaa yleensä kävelyretkillä tehdyistä havainnoista ja niiden herättämistä mielikuvista sekä paikan päällä tehdyistä piirroksista ja maalauksista. Isommat teokset L. maalaa työhuoneella luonnosten, valokuvien ja muistin varassa. Ulkona luonnokset tehdään tavallisesti piirtämällä ja vesiväreillä, työhuoneella maalaukset toteutetaan esimerkiksi akryyli- ja öljyväreillä. Ulkona työskentelyssä olennaista on välitön kokemus paikasta ja ympäristön havainnointi, työhuoneella tekeminen keskittyy maalaamiseen ja sen erityispiirteisiin, maalauksen todellisuuteen. 
  • Taiteilijahaku
  • Teoshaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Ohjeet taiteilijoille
  • Kirjaudu
  • Tietoa sivustosta
  • Palaute
  • Kysyttyä
  • Yhteystiedot
  • Käyttöehdot
  • Saavutettavuusseloste
  • Rekisteriseloste

Kuvataiteilijamatrikkeli