Katri Lassila

s. 1979, Vihti
Valokuvataiteilija, elokuvantekijä
Asuinpaikka: Helsinki

Yhteystiedot

Puhelinnumero: 0414563336

Oma esittely

Olin viisivuotias kun sanoin ääneen ensi kertaa haluavani taiteilijaksi. Se johtui kenties siitä, etten tuolloin tiennyt juuri muita ammatteja olevan olemassakaan. Kasvoin kodissa, jossa taide oli osa jokapäiväistä elämää. Taiteeseen kasvoi kuin luonnostaan, osana perhettä. Muistan nukahtaneeni toisinaan Eliten sohvalle avajaisten jatkojen jälkeen. Silti elämä oli yleensä varsin säännöllistä. Opin jo varhain sen, että taiteilijan ura kysyy jatkuvaa sitoutumista ja päättäväisyyttä. Sitä on rakastettava, sillä mikään ei tule helposti vaan kaikki on kiinni omasta jaksamisesta. Itselleni raskainta on taloudellisen epävarmuuden ja epäonnistumisten kestäminen. Välillä öisin tuntuu siltä, ettei jaksa enää, että on aivan uupunut kaikkiin hakemuksiin ja hylkäyksiin. Sitten kun pääsee taas työn ääreen muistaa uudelleen, miksi tätä tekee ja on onnellinen että valitsi juuri näin. Olen kiitollinen siitä että tämä oli ylipäätään mahdollisuus. Olen tavannut paljon erityisesti naisia, joilla tällaista valinnanvapautta ei ole koskaan ollut.

Piirsin ja maalasin intohimoisesti lapsesta asti. Lukioikäisenä kiinnostuin valokuvauksesta ja nimenomaan pimiötyöskentelystä, siitä taiasta, jolta valokuvan ilmaantuminen tyhjästä paperista punaisessa valossa vaikuttaa. Minulla oli onni saada ohjausta alan mestarilta. Pidin ensimmäisen yksityisnäyttelyni Helsingissä vuonna 1999. Siitä lähtien olen pitänyt keskimäärin yhden oman näyttelyn vuodessa ja osallistunut ryhmänäyttelyihin mahdollisuuksien mukaan. Valokuvallinen tuotantoni koostuu käytännössä pelkästään mustavalkoisesta hopeagelatiinikuvasta. Kuvaan nykyään etupäässä vuoden 1964 Rolleiflexilla. Rakastan käsillä tekemistä ja materiaalin tuntua, sitä että kädet ovat vedestä ryppyiset vedostuspäivän jälkeen. Rakastan jopa kemikaalien hajua ja punaista valoa, jonka jälkeen ulkona täytyy siristellä silmiään. Valtaosa valokuvasta kuvataan nykyään digitaalisesti, käsitellään tietokoneella ja printataan tulostimilla. Pimiökuvan tekemisen taito ammattitaiteilijatasolla uhkasikin kadota Suomesta kokonaan 2010-luvulla. Sen hallinta vaatii jatkuvaa treenaamista. Perustimme taiteilijaryhmän kanssa vuonna 2016 Suomen Pimiötaiteilijat ry:n turvaamaan pimiövedostustaidon säilymisen Suomessa. Rakennutimme SKR:n tuella Vallilan taiteilijataloon huipputasoisen pimiön, Mörkin. Opetan siellä kursseilla säännöllisesti ja ilokseni ihmisten kiinnostus ja yhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut tasaisesti. Minusta hopeagelatiinikuvassa hohtaa valo, jota muilla tekniikoilla ei ole mahdollista saavuttaa. Kenties kyse on hopean taianomaisesta heijastuksesta kuvapinnassa.

Kun olin treenannut vedostusta lähes kaksikymmentä vuotta koin turvalliseksi laajentaa tekemistäni muillekin alueille. Maalaamisen lisäksi innostuin liikkuvasta kuvasta ja olen tekemässä nyt kolmatta essee-elokuvaani. Aloitin jatko-opintoni silloisen professorini Peter von Baghin rohkaisemana. Petteri oli upea opettaja, hän onnistui välittämään meille sammumattoman intohimonsa elokuvaan. Viimeistelen taiteellista väitöskirjaani Aalto-yliopiston elokuvataiteen osastolle. Väitökseni aihe on maiseman kuva elokuvan ja valokuvan leikkauspisteessä. Liikkuva kuva on hauskalla tavalla vapaata ja ilmavaa. Valokuvissa kiinnitän paljon huomiota sommitteluun ja kuvan yksityiskohtiin. Liikkuvan kuvan suhteen on otettava löysemmin, kaikkea ei voi hallita. Öljyvärien kanssa rentoudun samalla tavalla. Pitkän pimiörupeaman jälkeen on ihanaa sutia väriä kankaalle. Työstän tällä hetkellä laajahkoa maalaussarjaa, joka perustuu elokuvien maisemakuviin.

Luonto, maisema ja toiset kulttuurit tarjoavat työlleni suurimman innoituksen. Olen matkustanut paljon erityisesti Aasiassa – Burma, Kambodza, Intia, Nepal ja Tiibet olivat suuria kokemuksia. Ihastuin myös Peruun käydessäni siellä ensi kertaa vuonna 2000. Pääsin uudelleen sinne näyttelymatkan merkeissä nyt lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Haluaisin matkustaa lisää Etelä-Amerikassa. Viime aikoina olen lähtenyt kuitenkin harkitummin kuin nuorempana ja kuvannut enemmän myös kotimaassa. Lentomatkailuun ei voi suhtautua enää kevyesti. Silti en pääse kokonaan eroon kaukokaipuusta, muiden kulttuurien ja uusien maisemien lumo on niin voimakas. Jostakin syystä nimenomaan maisema on aina aiheuttanut minulle suurimmat esteettiset elämykset. Menen yhä kananlihalle kauniin maiseman edessä.
Näytä biografia

Ajankohtaista

Naturaleza y Silencio – Luonto ja hiljaisuus
6.11. – 4.12. 2018

Centro Cultural de Inca Garcilaso, Lima, Peru

"Inari Krohnin ja Katri Lassilan näyttely Luonto ja hiljaisuus keskittyy kummankin taiteilijan intiimiin suhteeseen luontoon ja henkilökohtaiseen kokemukseen maisemasta. [...] Molemmille taiteilijoista luonto on suurimpia inspiraation lähteitä ja kulkee näkyvänä teemana läpi heidän tuotantonsa. Lassilan esillä olevat hopeagelatiinivalokuvat on kuvattu pääosin Lapissa, Lemmenjoen (Leammijohka) kansallispuistossa."

Bio

Katri Lassila (1979) on suomalainen taiteilija ja elokuvantekijä, joka valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun Valokuvataiteen osastolta vuonna 2008. Tällä hetkellä Lassila työskentelee Aalto-yliopistolla tohtorikoulutettavana. Taiteellisessa väitöksessään Elokuvataiteen osastolle Lassila pohtii maisemakuvan poeettisia ja käsitteellisiä ominaisuuksia elokuvan ja valokuvan leikkauspisteessä. Lassila työskentelee valokuvan, essee-elokuvan ja maalauksen keinoin. Valokuvan alueella Lassila on erikoistunut käsintehtyyn mustavalkoiseen hopeagelatiinikuvaan, tekniikkaan, jota hän on harjoittanut katkeamattomasti vuodesta 1999 alkaen. Lassila on Suomen Pimiötaiteilijat ry:n perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja. Yhdistyksen tarkoitus on kehittää, edistää ja opettaa mustavalkoista pimiötaidetta Suomessa.

Lassila on pitänyt kymmeniä yksityisnäyttelyitä ja osallistunut lukuisiin ryhmänäyttelyihin vuodesta 1999 alkaen. Hän on julkaissut yhden valokuvakirjan (Musta Taide) ja kaksi kuvasalkkua, jotka on liitetty Pentti Sammallahden tunnettuun Opus-julkaisusarjaan. Lassila kuvasi valokuvakuvituksen Leena Krohnin kirjaan Kirje Buddhalle vuonna 2016. Vuonna 2018 Lassila kutsuttiin pitämään näyttelyä Centro Cultural Inca Garcilasoon, Limaan, Peruun. Näyttely oli yhteistyö Galleria Dueton, Suomen Perun suurlähetystön ja Perun ulkoasiainministeriön välillä.

Lassilan töistä puuttuvat usein nykymaailman merkit ja ne näyttävät sen sijaan maailman sellaisena kuin se ehkä joskus oli tai voisi olla vaihtoehtoisessa todellisuudessa. Kiehtoviksi ne, erityisesti hänen valokuvansa, tekee tietoisuus siitä, että kyseessä ovat käsittelemättömät suorat valokuvat ja että niissä kuvatut asiat ovat todella olleet olemassa niin kuin ne on kuvattu. Lassila sanoo että hän on kiinnostunut langoista, jotka kulkevat aikakausien läpi, maailman muuttumattomista osasista – olemuksesta, jota on vaikeaa tarkalleen määritellä. Ihmiset kuvissa tuntuvat kuuluvan ympäristöönsä niiden luonnollisina osina. Lassila sanookin näkevänsä ihmisen osana suurempaa kokonaisuutta, ei luonnon yläpuolella vaan sen kiinteänä osana ja maailman yhtenä organismina. Liikkuvan kuvan puolelta Lassila mainitsee usein ranskalaisen elokuvantekijän Chris Markerin ja erityisesti tämän valokuvallisen essee-elokuvan La Jetéen (1962). Toistuvia teemoja Lassilan töissä ovat maisema ja vesi, joiden kautta hän tutkii inhimillistä käsitystä ja kokemusta ajasta ja muistista.