Olen Saija Lehtonen, työskentelen Nokialla ja Karstulassa. Työni on usein materiaalipohjaista. Ekologisuus, käsillä tekeminen ja materiaalien alkuperän tunteminen ovat minulle tärkeitä.
Keskeisimmät inspiraation lähteeni ovat luonto ja luonnonmateriaalit, ja olen työskennellyt näiden aiheiden parissa yli viisitoista vuotta. Kolmiulotteisten teosteni materiaaleina ovat mm. kalansuomut, hirvenkarvat, puu, sienipigmentit, mehiläisvaha ja nahka. Minua inspiroivat myös perinteiset, ekologiset käsityötaidot, joiden mukana siirtyy paljon syvää tietoa. Vanhat taidot tuovat ymmärrystä luonnon kiertokulusta ja kytkevät ihmisen kiinteäksi osaksi ympäristöään.
Suhtaudun näihin taitoihin ja materiaaleihin intohimoisella kiinnostuksella. Olen erityisen kiinnostunut arktisen alueen kulttuuriperinnöstä, ja olen saanut tutustua siihen matkoillani Siperiaan, Islantiin ja Norjaan.
Olen valmistunut kuvataiteilijaksi (YAMK) vuonna 2019 ja tekstiilimuotoilijaksi (AMK) vuonna 2006. Olen pitänyt yksityisnäyttelyitä eripuolilla Suomea ja osallistunut yhteisnäyttelyihin vuodesta 2005 lähtien. Viimeksi teoksiani on ollut esillä Craft in the Bay galleriassa Cardiffissa Isossa Britanniassa (2019), Helsingissä galleria Forum Boxissa (2019), Tampereella Emil Aaltosen museolla (2018-19), Varikko Galleriassa Seinäjoella (2020), Taidekeskus Idässä (2021), Suomen käsityön museossa (2021) ja Designmuseossa Helsingissä (2022).
Teoksiani on mm. Suomen valtion taideteostoimikunnan ja Karstulan kunnan kokoelmissa.