Olen arkkitehtuurivalokuvaaja, syntynyt vuonna 1971 Jyväskylässä ja työskennellyt Alvar Aalto -museossa Jyväskylässä vuodesta 1995. Vuosina 1998–2018 toimin myös valokuvataiteilijana, pitäen yksityis- ja yhteisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Teemojani olivat luonnolliset ja ihmisen rakentamat ympäristöt, tahattomat kulttuurimaisemat, ihmisen läsnäolon jäljet tyhjissä tiloissa, epätoivo ja kurjuus, välittäminen ja lohdutus, jotka ilmenevät materiaalien ja sattumanvaraisten asetelmien kautta. Viime aikoina olen enimmäkseen keskittynyt työhöni Alvar Aalto -museossa.
Syksyllä 2024 vietin kolme kuukautta Japanissa jäljittäen suomalaisen ja japanilaisen sielun ja arkkitehtuurin salaperäistä yhteyttä.
Kesällä 2025 kävin viemässä kaksi lava-autoa avustustavarakuormineen Ukrainaan, ja toteutin siellä ottamistani kuvista pienen sarjan, jonka myyntituottoja olen käyttänyt avustuskohteisiin Ukrainassa.
Opiskelin valokuvausta Lahden Muotoiluinstituutissa ja valmistuin vuonna 1994; vuonna 2000 valmistuin yhteiskuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta, jossa pääaineeni oli filosofia. Vuonna 2022 suoritin media-alan erikoisammattitutkinnon ja valmistuin valokuvaajamestariksi Jyväskylän Gradiasta.
Minua kiinnostavat materiaalit, joita on ympärilläni paljon, liikaakin. Käyttämäni ainekset ovat jätettä siinä vaiheessa kun otan ne käyttöön. Hetkeä aiemmin ne ovat olleet tarpeellisia käyttöesineitä, vielä vähän aiemmin materiaalia josta käyttöesine on tehty, ja sitä ennen luonnonmateriaalia, fossiilista tai tuoretta. Roskana aines on kummallisessa välitilassa, se halutaan poistaa meidän tieltämme. Nykyisin se useimmiten kierrätetään, joskus poltetaan.
Työskentelyni on ennakkoehtojen asettamista prosessille. Minulla on käytössä tietty materiaali ja menetelmä ja tietynlainen kuva-aines. Näiden ennakkoehtojen vallitessa käynnistän prosessin ja seuraan sen kulkua.
Kuvaamisessa pyrin esitietoisen kaltaiseen nopeuteen, kuvaaminen on mahdollisimman välitöntä reagointia graafisiin valotapahtumiin kaupunkitilassa ja luonnossa. Kuvani syntyvät tavallisesti kulkemisen ohessa, kun jokin asia tai näkymä, jonka merkityksellisyys on selvästi arvoitus, puhuttelee ja kutsuu kuvaamaan.