Heli Mäki

Perustiedot

kuvataiteilija
Asuinpaikka: Lahti

Oma esittely

PROFILE

Olen lahtelainen kuvataiteilija ja työskentelen tällä hetkellä Möysässä.

Olen opiskellut kuvataiteita Kankaanpään ammattikorkeakoulussa vuosina 2000-2004 ja suuntauduin opiskeluni aikana kuvanveistoon ja maalaustaiteeseen. Kuvataiteiden opiskeluani on edeltänyt taiteen- ja kulttuurintutkimuksen opintoja Turun Yliopistossa sekä artenomin opintoja Wetterhoffin Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen vaatetuslinjalla.

Taiteen ja kulttuurin tutkimuksessa minua kiinnostaa ihmisen elämisen arki ja ajattelutavat, mutta myös historian merkitys nykyajassa sekä alati muuttuva taidekäsitys, joka haastaa vanhat tavat ja uskomukset.

Teoksillani haluan kertoa tarinoita, jotka koskettavat tavalla tai toisella monen elämänkaarta. Näkökulma tutkittavaan aiheeseen muotoutuu oman elämänhistoriani kautta ja on usein tulkinta todellisista tapahtumista ja kokemuksia. Monet työni ovat lavastuksia yhteiskunnallisiin ilmiöihin tai historiallisiin tapahtumiin.

Pidän lähdeaineistojen tonkimisesta ja se on olennainen osa teostyöskentelyäni. Kerään kirjallista materiaalia ja selvitän taustoja tutkittavalle aiheelle. Materiaalien tekniset haasteet laittavat metsästäjä-keräilijän aivoni koetukselle. Monet teoksistani muotoutuvatkin monen luonnoksen kautta ja useamman version toisintona.
Näytä biografia

Ajankohtaista

Teoskuvat, näyttelyt ja tapahtumat löytyvät verkkosivuiltani.

Bio



Kotisivut: www.helimaki.wordpress.com

Facebook: @HelinäVisualArtist

Twitter:    @helina_art 

Instagram: @helina.art

Youtube:  Helinä Artist

Kuvahaku: #helina_art, #HeliMäki

 


 


KOULUTUS

2014

Lahden Ammattikorkeakoulu

Muotoilu- ja taideinstituutti, avoin AMK

Adope Photoshop CS6, 6 op

Adope InDesigne CS6, 4 op

 

2014 

Wellamo opisto 

historia ja yhteiskunta: vanhat käsialat ja asiakirjat

 

2011-2012

Lahden Kansanopisto

kuvataide

 

2010-2011

Lahden Kansanopisto

kuvataide, valokuvaus, keramiikka

 

2000-2004

Satakunnan Ammattikorkeakoulu, AMK

University of Applied Sciences, Kankaanpään taidekoulu

kuvataide: maalaus, kuvanveisto, grafiikka, valokuvaus

 

1998-1999

Turun Suomenkielinen Työväenopisto

kuvataide, piirustus, Croquis-piirustus

 

1999

ESR kädentaidot-projekti

kirjansidonta, paperin valmistus, marmorointi

 

1995-1997

Turun Yliopisto

University of Turku

Taiteen tutkimuksen laitos

Taidehistorian approbatur, 9 ov

Latinankieli ja roomankirjallisuus, 2 ov

 

1988-1989

Wetterhoffin käsi- ja taideteollisuusoppilaitos

vaatetusompelu ja -muotoilu, tekstiilitaide


 


TYÖSKENTELY, NÄYTTELYT, TEOSKUVAT

Kotisivuillani


 

MEDIAJULKAISUT    siirry

 

OMAT JULKAISUT   siirry