Marja-Kaarina Jalonen
Perustiedot
s. 1941, Helsingin maalaiskunta
Kuvataiteilija
Asuinpaikka: TAMPERE
Yhteystiedot
Puhelinnumero: +358443223633
Sähköposti: mjalonen3@gmail.com
Oma esittely
MARJA JALOSEN TAITEILIJANTIE
Ensimmäinen visuaalinen muistikuva lapsuudestani liittyy vahvasti valoon ja väriin. Olen juuri herännyt ja avaan oven keittiöstä vinttieteiseen. Vintin pienestä ikkunasta siivilöityy kesän valo lattialle muodostaen kirkkaan neliön. Sen keskellä on pala puista lattiaa ja kissani latkimassa maitoa valkoisesta kulhosta.
Jo lapsuuden leikkeihini liittyi kaksi intohimoa, teatteri ja kuva, jotka koko kouluajan ja teini-iän kilpailivat keskenään ja välillä elivät tasaveroisina minussa. Luonteelleni ominainen piirre on kuitenkin perusteellisuus, uppoutuminen kokonaan yhteen asiaan kerrallaan. Niinpä jätin ensimmäisen ammattini näyttelijänä ja aloin vakavasti tehdä kuvaa noin kolmekymmentä vuotta sitten. Ensimmäisen oman näyttelyni pidin Kotkan kaupunginkirjastossa vuonna 1978. Siirtyessäni teatterista kuvan tekemiseen en kuitenkaan tuntenut aloittavani täysin uudelta pohjalta, vaan pikemminkin vaihdoin vain välinettä. Samat lainalaisuudet pätevät molemmissa taiteissa: rytmi, tasapaino, jännitteet. Minulle aiheen herättämä tunnetila on työssäni tärkein. Koen maalaavani ”stanislaviskilaisittain”, vahvasti eläytyen ja suodattaen aiheen itseni läpi. Oman tekemiseni rinnalle tuli myös tietoinen kuvan opiskelu. Perehdyin väri- ja materiaalioppiin, sommitteluun ja taiteen historiaan.
Tärkein omaan maalaamiseeni vaikuttanut esikuva on Sandro Botticelli. Erityisesti teos Kevät (Primavera) vaikutti minuun voimakkaasti jo kouluaikana. Maalauksesta aistii vahvan elämänilon ja keveyden, mutta samalla tasapainon ja jopa hartauden. Sen jännitteet, sommittelu ja dekoratiivisuus puhuttelivat minua. Samaa elämänilon ja harmonian tunnetta olen tavoitellut myös omassa tekemisessäni. Vahva elämäntunne sekä hengellisyyden ja pyhän kokeminen ovat olennaista ajattelussani.
Värin tutkiminen on ollut keskeistä työssäni koko urani ajan. Maalatessani alistan värin ja muodon palvelemaan tunnetta. Kaikki teoksen elementit ilmentävät mielentilaa, jonka haluan katsojalle välittää. Työskennellessäni pyrin tilaan, jossa ovi piilotajuntaan on auki. Avaimia tähän on minulle antanut C. G. Jungin ajattelu sekä buddhalainen filosofia. Työprosessini edetessä on eläytymisen vastapainona kontrolloitu tekeminen – tarkka harkinta ja kuvapinnan erittely.
Urani alussa tein kolmiulotteisia luontotutkielmia, joissa on vahva perspektiivi. Näissä töissä tutkin erityisesti värioppia. Väri on minulle keino tehdä tunne näkyväksi. Tässä yhdyn Henri Matissen ajatukseen, että väri on tunnetta. Myös Paul Cezannen työt puhuttelivat tukiessani värien sävyeroja, syvyysintervalleja ja viivaperspektiiviä. Otteeni oli urani alussa ekspressionistinen, fauvistinen. Puhdas väripaletti ilman mustaa. Voimakkaiden värien rinnalla muotokieleni kehittyi kohti yhä suurempaa dekoratiivisuutta. Tätä vaihetta seurasi vahva pyrkimys pelkistämiseen – aloin tietoisesti käyttää yhä suurempia väripintoja ja siirryin niukempaan väripalettiin. Aloin käyttää vastavärejä ja myös musta tuli mukaan sekoitusvärinä. Pyrin tuottamaan monimutkaisesta työskentelyprosessista yksinkertaistetun, harmonisen lopputuloksen.
Nykyään maalauksiani voi luonnehtia puoliabstrakteiksi, aihe on niissä vielä etäisesti tunnistettavissa, mutta pelkistettynä yleispätevään muotoon. Aiheeni ammennan omasta elämänhistoriastani, luonnosta, saduista ja myyteistä. Pyrin muuntamaan henkilökohtaisen kokemukseni yleispäteväksi ja puhuttelevaksi kuitenkin säilyttäen vahvan intiimin tunnun. Haluan kuvata inhimillisiä perustunteita värin, muodon ja kuvapinnan alulla. Tässä mielessä koen sukulaisuutta amerikkalaiseen värikenttämaalaukseen. Töiden suuri koko on keino nostaa väri ja pinta esiin ja näin puhutella katsojaa suoraan ja välittömästi.
Ensimmäinen visuaalinen muistikuva lapsuudestani liittyy vahvasti valoon ja väriin. Olen juuri herännyt ja avaan oven keittiöstä vinttieteiseen. Vintin pienestä ikkunasta siivilöityy kesän valo lattialle muodostaen kirkkaan neliön. Sen keskellä on pala puista lattiaa ja kissani latkimassa maitoa valkoisesta kulhosta.
Jo lapsuuden leikkeihini liittyi kaksi intohimoa, teatteri ja kuva, jotka koko kouluajan ja teini-iän kilpailivat keskenään ja välillä elivät tasaveroisina minussa. Luonteelleni ominainen piirre on kuitenkin perusteellisuus, uppoutuminen kokonaan yhteen asiaan kerrallaan. Niinpä jätin ensimmäisen ammattini näyttelijänä ja aloin vakavasti tehdä kuvaa noin kolmekymmentä vuotta sitten. Ensimmäisen oman näyttelyni pidin Kotkan kaupunginkirjastossa vuonna 1978. Siirtyessäni teatterista kuvan tekemiseen en kuitenkaan tuntenut aloittavani täysin uudelta pohjalta, vaan pikemminkin vaihdoin vain välinettä. Samat lainalaisuudet pätevät molemmissa taiteissa: rytmi, tasapaino, jännitteet. Minulle aiheen herättämä tunnetila on työssäni tärkein. Koen maalaavani ”stanislaviskilaisittain”, vahvasti eläytyen ja suodattaen aiheen itseni läpi. Oman tekemiseni rinnalle tuli myös tietoinen kuvan opiskelu. Perehdyin väri- ja materiaalioppiin, sommitteluun ja taiteen historiaan.
Tärkein omaan maalaamiseeni vaikuttanut esikuva on Sandro Botticelli. Erityisesti teos Kevät (Primavera) vaikutti minuun voimakkaasti jo kouluaikana. Maalauksesta aistii vahvan elämänilon ja keveyden, mutta samalla tasapainon ja jopa hartauden. Sen jännitteet, sommittelu ja dekoratiivisuus puhuttelivat minua. Samaa elämänilon ja harmonian tunnetta olen tavoitellut myös omassa tekemisessäni. Vahva elämäntunne sekä hengellisyyden ja pyhän kokeminen ovat olennaista ajattelussani.
Värin tutkiminen on ollut keskeistä työssäni koko urani ajan. Maalatessani alistan värin ja muodon palvelemaan tunnetta. Kaikki teoksen elementit ilmentävät mielentilaa, jonka haluan katsojalle välittää. Työskennellessäni pyrin tilaan, jossa ovi piilotajuntaan on auki. Avaimia tähän on minulle antanut C. G. Jungin ajattelu sekä buddhalainen filosofia. Työprosessini edetessä on eläytymisen vastapainona kontrolloitu tekeminen – tarkka harkinta ja kuvapinnan erittely.
Urani alussa tein kolmiulotteisia luontotutkielmia, joissa on vahva perspektiivi. Näissä töissä tutkin erityisesti värioppia. Väri on minulle keino tehdä tunne näkyväksi. Tässä yhdyn Henri Matissen ajatukseen, että väri on tunnetta. Myös Paul Cezannen työt puhuttelivat tukiessani värien sävyeroja, syvyysintervalleja ja viivaperspektiiviä. Otteeni oli urani alussa ekspressionistinen, fauvistinen. Puhdas väripaletti ilman mustaa. Voimakkaiden värien rinnalla muotokieleni kehittyi kohti yhä suurempaa dekoratiivisuutta. Tätä vaihetta seurasi vahva pyrkimys pelkistämiseen – aloin tietoisesti käyttää yhä suurempia väripintoja ja siirryin niukempaan väripalettiin. Aloin käyttää vastavärejä ja myös musta tuli mukaan sekoitusvärinä. Pyrin tuottamaan monimutkaisesta työskentelyprosessista yksinkertaistetun, harmonisen lopputuloksen.
Nykyään maalauksiani voi luonnehtia puoliabstrakteiksi, aihe on niissä vielä etäisesti tunnistettavissa, mutta pelkistettynä yleispätevään muotoon. Aiheeni ammennan omasta elämänhistoriastani, luonnosta, saduista ja myyteistä. Pyrin muuntamaan henkilökohtaisen kokemukseni yleispäteväksi ja puhuttelevaksi kuitenkin säilyttäen vahvan intiimin tunnun. Haluan kuvata inhimillisiä perustunteita värin, muodon ja kuvapinnan alulla. Tässä mielessä koen sukulaisuutta amerikkalaiseen värikenttämaalaukseen. Töiden suuri koko on keino nostaa väri ja pinta esiin ja näin puhutella katsojaa suoraan ja välittömästi.
