Marja-Liisa Torniainen

s. 1953, Helsinki
taidemaalari, valokuvataiteilija, vapaa kirjoittaja
Asuinpaikka: Tampere

Yhteystiedot

Puhelinnumero: 358(0)45-1209 453

Oma esittely

Statement:

Olen Helsingissä syntynyt ja nuoruuteni Uudellamaalla asunut taidemaalari. Työskentelen Tampereen Ateljeetalossa Kalevassa.
Vuodesta 2008 valokuvauskin on kuulunut tuotantooni.
Kirjoitan myös. Lähemmin monipuoliseen tuoantooni voi tutustua nettisivuillani www.marjatorniainen.net

Teossivuillani digitaalivedoksia alumiinilla sarjasta Kukaan ei ole saari, joka on kuvattu Tampereen vastaanottokeskuksessa ja ollut esillä ensimmäisen kerran 2017 Valokuvakeskus Nykyajan kummassakin kerroksessa Tampereella. Sittemmin kuvat ovat olleet esillä Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksessa Lappeenrannassa ja Finlandia-talossa Helsingissä 2018. Heinäkuussa 2019 sarjasta osa menee Galerie Pleikuun Berliiniin.

Sarja on valmistuut osana Tampereen yliopiston hallinnoimaa, Koneen säätiön rahoittamaa kansainvälistä projektia Tiede, taide ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Maalaukset näillä sivuilla on koottu eri sarjoista.

Välissä on muutama kuva sarjasta Power Beauty-Kaupungin sydän, kuvia Tammerkoskesta lähietäisyydeltä.

Henkilökuvan on kuvannut Cai Melakoski 2014.



Näytä biografia

Ajankohtaista

Yksityisnäyttely:
GALLERIA PLEIKU
BERLIINI, Saksa, 1.7.-14.7.2019

 

Ryhmänäyttelyt:
TampereDok-ryhmä
(kutsuttuina Hannu Vanhanen, Susanna Myllylä,
Ami Hyvärinen ja Marja-Liisa Torniainen)
CHEMNITZ, Saksa,
Toukokuu 2019

TampereDok-ryhmä
Valokuvakeskus Nykyaika
Tampere, Suomi,
Heinäkuu 2019

 

 

Bio

BIOGRAFIA
MARJA-LIISA TORNIAINEN
19.01.1953 Helsinki

Tampereella työskentelevä kuvataiteilija Marja-Liisa Torniainen on aloittanut näyttelytoimintansa 1970-luvulla pitäen monta kymmentä yksityisnäyttelyä kotikaupungissaan sekä eri puolilla Suomea. Hän on myös osallistunut noin kuuteenkymmeneen yhteis- ja ryhmänäyttelyyn, joista etäisin on ollut Tampereen Taiteilijaseuran näyttely Kairossa, Egyptissä.

Valokuvaus on viime vuosina noussut merkittävään osaan hänen tuotannossaan. Sisimmältään hän on kuitenkin aina maalari ja värillä on olennainen merkitys hänen taiteellisessa ilmaisussaan.

Vuodesta 1996 hän on kirjoittanut moniin julkaisuihin, mm. Kansan Uutisiin (esim. taiteilijoista Anselm Kiefer, Heikki Marila, Alice Neel). Hän on ollut perustamassa Pirkanmaan vasemmiston verkkolehteä Vasen Kaista ja jo  yli kaksikymmentä vuotta ilmestynyttä Tampereen taiteilijaseuran tiedotuslehteä Täydellinen Ympyrä. Vuonna 2012 ilmestyi hänen ensimmäinen kirjansa Elämäntapana taide, Tampereen Ateljeetalon historia ja taiteilijat 1962-2012.

Torniainen on toiminut aktiivisesti kuvataiteen ja arkkitehtuurin elimellisen yhteistyön puolesta ja hän on ollut mukana järjestöelämässä mm. Taidemaalariliiton, Pohjoismaisen Taideliiton, Tampereen taiteilijaseuran ja Valokuvakeskus Nykyajan hallituksissa. Tällä hetkellä hän on Tampereen taiteilijaseuran ja Taidehallin säätiön hallitusten jäsen. Hän on ollut myös perustamassa AvaraTaide-yhdistystä, jonka ansiosta Galleria RongaTampereella on ollut olemassa vuodesta 2009.

Torniainen on Taidemaalariliiton, Valokuvataiteilijoiden liiton, Tampereen Taiteilijaseuran, Valokuvakeskus Nykyajan, Kuvaston, Sanaston ja Yleisen lehtimiesliiton täysivaltainen jäsen.

lisätietoja: www.marjatorniainen.net