Heini Matveinen

Perustiedot

s. 1980, Joensuu
Kuvataiteilija
Asuinpaikka: Oulu

Yhteystiedot

Oma esittely

Maalaamisessa tekniikkani on akvarelli. Työskentelen myös kangas- ja kasvimateriaaleilla kolmiulotteisesti. Lisäksi olen tehnyt projekteja julkisen tilan taiteen sekä osallistavan työskentelyn parissa. Käyttämäni tekniikat palvelevat aina teosideaa, joka on usein käsitteellinen.

Teoksiani luonnehtii tilapäisyys, ajallinen muuntuminen sekä merkkien ja merkitysten kerrostuminen ja tiivistyminen tulkittavuuden äärirajoille. Työskentelyni vaikuttimia ovat satunnaiset löydökset sekä julkisen ja yksityisen rajankäynti. Teksti ja sanat ovat osa teosten visuaalisuutta.
Näytä biografia

Bio

Heini Matveinen opiskeli Lahden AMK:n Taideinstituutissa kuvataiteilijaksi 1999-2003 ja valmistui Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi 2013 (KuM). Taiteen perusopettajan pedagogiset erikoistumisopinnot hän suoritti Lahdessa 2007.


Matveinen on toiminut kuvataiteilijana vuodesta 2003 lähtien järjestäen useita yksityisnäyttelyitä Suomessa. Hän on osallistunut myös ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin Suomessa, Islannissa ja Saksassa.


Solotyöskentelyn lisäksi Matveinen vaikuttaa Art & Process –kollektiivissa, jonka toiminnan lähtökohtana ovat yhteiskunnalliset aiheet ja julkinen tila.