21.8.2018
Sini-Meri Hedberg (s. 1972) on valmistunut filosofian maisteriksi vuonna 2002 Turun yliopistosta ja kuvataiteilijaksi vuonna 2004 Turun Taideakatemiasta pääaineenaan maalaus. Debyyttinäyttely Juuret nähtiin Wäinö Aaltosen museon Studiossa. Hedberg tunnetaan usein pastellisävyisistä ja maisemallisista maalauksistaan, joita inspiroivat pohjoinen taivas, abstrakti expressionismi ja saksalainen 1800-luvun romanttinen maisemamaalaus. Hedberg maalaa pääsääntöisesti akryyli- ja öljyvärein kankaalle. Hedberg on osallistunut […]
21.8.2018
Ulla Väätäinen syntyi ja kävi koulunsa Leppävirralla. 60-luvun lopulla hän asui vuoden verran Lontoossa sekä valmistui Savonlinnan kieli-instituutista diplomikielenkääntäjäksi vuonna 1970. 70-luvulla hän teki sekalaisia hommia sihteeristä siivojaan Ulkoministeriöstä Suomen Höyrylaivaosakeyhtiöön, opiskeli Pariisissa ranskaa ja ahmi taiteita näyttelyissä ja luennoilla. Sitten hän teki hanttihommia Suomessa ja parin av-suunnittelijapestin (1976–1982) jälkeen perusti oman toimiston Ateljee Heijastuksen […]
21.8.2018
Olen Kuvataideakatemian tila-aikataiteiden osastolta valmistunut liikkuvan kuvan ja installaation taiteilija, tutkija, luennoitsija ja opettaja. Kuulun myös FixCiin, liikkuvan kuvan taiteilijoiden levitysosuuskuntaan. Vuonna 2009 aloitin pedagogisen projektin nimeltä Kokeellisten taiteiden nomadinen akatemia.
21.8.2018
Maria Kärkkäinen (s.1980) on (nyky)taiteilija, valokuvaaja ja graafinen/visuaalinen suunnittelija. Hän suorittaa kulttuurialan ylempää AMK-tutkintoa, Taiteen uudet kontekstit, Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa vuosina 2018-2019. Kärkkäinen on palkittu vuonna 2011 nuorelle kuopiolaiselle kuvataiteilijalle myönnettävällä Juho Rissasen stipendillä sekä Kuopio stipendillä taiteellisista ansioista vuonna 2012. Hänen teoksia on Kuopion taidemuseon sekä yksityisissä kokoelmissa. Kärkkäisen pääasiallinen ilmaisuväline on ollut valokuva […]
21.8.2018
Tero Kontinen (s. 1964)on kuvataiteilija. Hän on valmistunut Kuvataideakatemian tila-aikataiteen laitokselta vuonna 1998. Hän työskentelee maalauksen ja piirustuksen keinoin yhdistellen erilaisia tekniikoita ja kontrasteja kollaasimaiseksi kokonaisuudeksi. Teosten aihemaailmat liikkuvat usein maisemataiteen tradition ja luonnontieteen piirissä tarkastellen erilaisia havainnon ja esittämisen tasoja. Hänellä on ollut yksityisnäytteilyitä Galleria Huudossa ja Kluuvin galleriassa Helsingissä. Hän on työskennellyt myös […]