Panu Johansson

Mediataiteilija

Yhteystiedot

Oma esittely

Panu Johansson on mediataiteilija ja kokeellisen elokuvan tekijä. Hän työskentelee liikkuvan kuvan, valokuvan ja äänen parissa. Johanssonin teoksia on ollut esillä erilaisilla festivaaleilla, tapahtumissa ja näyttelyissä vuodesta 2000 lähtien.

Johanssonin teoksissa toistuvia teemoja ovat mm. muistot, maisema, kokeellisen elokuvan historia ja kulttuurihistoria. Työskennellessään liikkuvan kuvan parissa Johansson suosii yleensä filmimateriaaleja ja käyttää mielellään found footage–aineistoa. Hän tuottaa myös elokuviensa ääniraidat yleensä itse. Johanssonin työskentelyä kuvaavat osuvasti monet kokeellisen elokuvan puolelta kotoisin olevat käsitteet kuten maisemaelokuva, henkilökohtainen elokuva, kollaasielokuva tai päiväkirjaelokuva.

Johansson on Muu ry:n, AV-arkin, Kuvaston, Lapin taiteilijaseuran ja Pohjoinen mediakulttuuriyhdistys Magneetin jäsen. Taiteellisen työskentelynsä ohella hän on viime vuosina ollut erittäin aktiivisesti mukana toteuttamassa ja kuratoimassa erilaisia mediataiteeseen liittyviä tapahtumia Pohjois-Suomen alueella.

Teosteni esikatseluversioita on nähtävillä osoitteessa:
https://vimeo.com/panujohansson

Ajankohtaista

The film Pienkaupunkisinfonia/Picturing a Micropolis will be screened at the Mad Lab 6 Screening in Albuquerque, USA in March 5th. More info here:
https://www.facebook.com/events/2506128499675679/

The film Pienkaupunkisinfonia/Picturing a Micropolis will be screened at the Inversia Festival in Murmansk, Russia in February 7th. More info here:
https://www.av-arkki.fi/news/inversia-festival20/
https://inversiafest.com

The film Pienkaupunkisinfonia/Picturing a Micropolis will be screened at the Transient Visions Festival of the Moving Image 2019 in Johnson City, USA in October 18-19th. More info here:
http://www.transientvisions.org/

The film Pienkaupunkisinfonia/Picturing a Micropolis will be screened at the Experimental Film Guanajuato in Mexico, in October 11-12th. More info here:
http://experimentalguanajuato.com/

The film Pienkaupunkisinfonia/Picturing a Micropolis will be screened at the Pugnant Film Series: This Is Not a Robot Film Festival, Athens, Greece in October 5-6th. More info here:
http://pugnantfilmseries.blogspot.com/

The film Pienkaupunkisinfonia/Picturing a Micropolis will be screened at the Pile of Bones Underground Film Festival 2019, in Regina, Canada in September 28th. More info here:
http://pileofbonesunderground.ca

The film Pienkaupunkisinfonia/Picturing a Micropolis will be screened at the DOBRA - Festival Int'l de Cinema Experimental 2019, in Rio De Janeiro, Brazil in September 26-28th. More info  here:
www.festivaldobra.com.br

The film Pienkaupunkisinfonia/Picturing a Micropolis will be screened at the Nomads Festival 2019: Kino Club & Laponia Improvisations —club in Helsinki on September 22nd. This happening is a closing event for the Nomads Intercultural Music Festival, arranged in cooperation with Kino Club Helsinki. What makes this event completely unique is the fact that all the films - including mine - are presented with a new musical score written and performed live by 9-member Laponia Improvisations Ensemble.
More info here:
https://www.facebook.com/events/2349696735110480

The film Pienkaupunkisinfonia/Picturing a Micropolis will be screened next as a part of the Public Access Installation in Philadelphia, USA. Public Access is a program of contemporary moving image arranged and curated by the Lino Kino collective. It will be running on a loop at a Cherry Street Pier public space for three weeks, starting on September 6th.
More info here:
https://www.facebook.com/events/2471387366423559/

The film Pienkaupunkisinfonia/Picturing a Micropolis will be screened next in the Bogotá Experimental Film Festival, Colombia as part of “Contemplation and Landscape Panorama” program on August 20th.
More info here:
https://www.facebook.com/events/2609893939073332/