Simi Ruotsalainen
Perustiedot
s. 1981, Rovaniemi
Mediataiteilija
Asuinpaikka: Rovaniemi
Yhteystiedot
Sähköposti: suruotsa@gmail.com
Oma esittely
Olen rovaniemeläinen mediataiteilija ja valokuvaaja (TaM), tällä hetkellä teen myös taiteellista väitöskirjaa. Taiteeni on minulle aina ennen kaikkea aktivismia, jonka kautta voin nostaa valitsemiani teemoja keskusteluun ja tätä kautta vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Aktivismini keskittyy ennen kaikkea oman lähiympäristöni haasteisiin, joista monet myös heijastavat globaaleja tilanteita. Taiteellisen työni teemoina ovat olleet viime aikoina erityisesti pohjoisen alueen ympäristöhaasteet, kuten kaivosteollisuus, Lapin vesistöjen- ja maankäyttö, Suomen ympäristörikoslainsäädäntö sekä luonnonkalakantojen heikkeneminen. Toisaalta käsittelen taiteessani usein myös sukupuoleen, sukupuolirooleihin ja -identiteetteihin, vähemmistöyteen ja moninaisuuteen liittyviä teemoja, joista viimeisimmäksi olen käsitellyt sukupuolesta vapaata äitimistä sekä teknologiaan liittyvää äitityötä. Taiteellisen ajatteluni kanssa resonoivat tällä hetkellä parhaiten tila-aikaperustaiset mediat, mutta tekniikka ei ole koskaan ollut työprosesseissani ratkaiseva tekijä, vaan valitsen työtapani teeman ja sisällön mukaan. In English use pronouns they/them.








