Olen koko aikuisikäni ollut kiinnstunut kuvataiteista. Aluksi tätä voimakasta tunnetta ruokin kiertelemällä näyttelyitä galleriasta toiseen sekä museoita suomessa ja ulkomailla. Rohkaisin lopulta itseni ja aloitin systemaattisen opiskelun kuvataiteisiin, olihan minulla jonkinlainen piirustustaito olemassa.
Maalaan aiheiltaan abstrakteja sekä esittävän kuvan välimaastossa. Aiheet useimmiten saan ihan arkisita asioista ja tilanteista. Väri on minulle yksi tärkeimmistä asioista maalatessani.
Lähtökohdat työskentelyyn ovat sisäinen tunteen palo ja toteuttamisen halu. Kuljen, katselen, tunnen, näen ja koen asioita, joskus kaottisuuteen saakka. Näistä yritän koota ehjää mielen ilmaisua kankaalle.
Nöyrin mielin otan aamulla pensselin käteeni. Mietin ja pohdiskelen: kämmen syrjä pyyhkäisee ja peukalo jatkaa liikkeen rataa. Rakentelen päiviä, viikkoja jopa kuukausia. Sitten se on siinä. Hyvästä lopputuloksesta nautin ja katselen onko se nyt juuri sitä mitä mielessäni tunsin.