Kuvanveistäjä Seija Rustholkarhu kuoli 90-vuotiaana Vihdissä 25. huhtikuuta 2023. Hän oli syntynyt Hollolassa 20. marraskuuta 1932.
Ompelijan ja kirvesmiehen perheeseen syntynyt Rustholkarhu teki pitkän uran kuvanveistäjänä. Hän opiskeli Taideteollisessa korkeakoulussa 1951–1954 ja Suomen Taideakatemiassa 1954–1958. Rustholkarhun debyytti oli vuonna 1958, jolloin hän osallistui ensimmäistä kertaa Taidehallissa järjestettyyn Nuorten näyttelyyn. Uransa aikana hän osallistui lukuisiin jurytettyihin näyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomailla. Lisäksi hänellä oli runsaasti yksityisnäyttelyitä vuosikymmenien varrella.
Ansiokkaasta toiminnasta taiteilijana hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke, josta hän sai nauttia vuosikymmenien ajan.
Rustholkarhu sai Suomen Taideakatemian 3-vuotisnäyttelyn palkinnon vuonna 1959, ja hän on sijoittunut palkintosijoille ja saanut kunniamainintoja eri kilpailuissa. Hän ansioitui myös mitalitaiteilijana ja sai Mitalitaiteen Killan ansiomitalin vuonna 1990. Mitalitaide olikin aina lähellä hänen sydäntään, ja hän oli siinä hyvin tuottelias.
Julkisia teoksia hänellä on esimerkiksi Kissanpäivät Hvitträskissä vuodelta 1971, Yhteistyön hedelmä Vihdin kirkonkylässä vuodelta 1983 ja Ari-teos Lohjan sairaalan aulassa vuodelta 1984. Hänen teoksiaan on useissa kokoelmissa, kuten muun muassa Ateneumin taidemuseon, Suomen valtion ja Wihurin säätiön kokoelmissa.
Rustholkarhu työskenteli aivan viime vuosiinsa asti Vihdin kirkonkylässä sijaitsevassa Niuhalan vanhassa koulurakennuksessa. Hän jätti jäähyväiset työhuoneelleen 40 vuoden jälkeen vuonna 2019, jolloin hänen liikkumisensa vaikeutui. Viime vuodet hän asui Vihdin kirkonkylässä palvelutalossa. Tätä ennen hän asui puolisonsa Paul Salmisen kanssa Otalammella, jonne viisihenkinen perhe oli muuttanut Espoosta 1960-luvulla.
Rustholkarhulle rakkaita aiheita olivat eläinhahmot, erityisesti kissat, jotka puhuttelivat laajaa yleisöä. Hän käytti teoksissaan paljon pronssia, ja mittavaan tuotantoon kuului myös muun muassa grafiikkaa ja maalauksia. Vuonna 2019 hän pohti lehtihaastattelussa, että ”kukaan taiteilija ei saa kaikkia töitään valmiiksi”.
Rustholkarhu ei varsinaisesti koskaan jäänyt eläkkeelle, vaan viimeiset vuodet hän suuntasi luovuutensa korujen tekemiseen, kun huono liikkuminen oli esteenä muun muassa kuvanveistolle ja maalaamiselle.
Taide ja luovuus olivat aina läsnä hänen elämässään, niihin hän kanavoi ilot ja surut.
Tiina Veräjänkorva
Kirjoittaja on Seija Rustholkarhun kollega sekä Suomen Kuvanveistäjäliiton toiminnanjohtaja.