Tommi Matikka

Perustiedot

s. 1983, Lempäälä
Kuvataiteilija, Kuvanveistäjä, Käsitetaiteilija, Mediataiteilija, Paperitaiteilija, Taidegraafikko, Yhteisötaiteilija, Äänitaiteilija
Asuinpaikka: Espoo

Yhteystiedot

Oma esittely

Kuvan luonne

Ihminen toimii peilin edessä sen mukaan miten hän suhtautuu peilikuvaansa. Jos hän ei ole tyytyväinen, hän kohentaa kampaustaan tai lisää meikkiä. Tai varaa ajan plastiikkakirurgille. Eikä kukaan tietoisesti toivo peilin näyttävän jonkun toisen kuvaa silloin kun katsomme itseämme. Taide on aina ihmisen peili. Se pyrkii olemaan vimeiseen asti rehellinen heijastuksessaan. Se on kaunista. Taideteko toimii kuin peili joka tahtomattamme toisintaa olemuksemme, tahtomme ja tunteemme. Mutta taide muuttaa tekijäänsä ja katsojaansa vain siinä määrin kuin he itse suhtautuvat peilikuvaansa. Sillä kuitenkin on kohde aina heijastuvaa kuvaa mahtavampi. Ja todellisuus tarua taianomaisempaa. Olenhan itsekin vain heijastus, liikkuva kuva.
Taiteeni on animaatiopohjaisia videoteoksia, joihin kolmiuloitteiset piirrokset ja yhteisölliset projektit sulautuvat. Kaikkea tekemistäni yhdistää kuvan uudelleen jäsentäminen, eräänlainen uuden – jopa universaalin – esteettisen välineen tavoitteleminen.
Näytä biografia

Ajankohtaista

LYHYTELOKUVA:
Dead Burning City, tulossa 2012

RESIDENSSI:
Turun taiteilijaseuran Taf Taf residenssi Dakarissa, Senegalissa
2012 tammikuu - kesäkuu

Bio

Asuu ja työskentelee Espoossa.
Lapsuuden ja nuoruuden elänyt Tampereella. Lukion jälkeen jatkoi kuvataidelinjalla opistossa, jonka jälkeen opiskeli kuvataiteilijaksi Kankaanpään Satakunnan ammattikorkeakoulussa kuvataiteen yksikössä (2003-2007).

Suomen taidegraafikkojen kokelasjäsen ja Espoon kuvataiteilijat ry:n jäsen. Ammattiin liittyvää työkokemusta mm. Helsingin Kaupunginmuseossa.

Monipuolinen taiteilija, joka on kiinnostunut kuvallisten rajojen rikkomisesta, yhteisöllisistä prosesseista ja elokuvallisesta taiteesta.