Hyppää sisältöön

Kuvataiteilijamatrikkeli

  • Taiteilijahaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Teoshaku

  • Suomi
  • English

Linkki Suomen Taiteilijaseuran sivustolle

Vaula Siiskonen

Vaula Siiskonen
CV

Teoksia saatavilla

Galleria DuettoSipoon taidelainaamo

Perustiedot

s. 1950, Mikkelin maalaiskunta
Kuvataiteilija, Taidemaalari
Asuinpaikka: Sipoo

Yhteystiedot

Puhelinnumero: 040 523 79 74
Sähköposti: vaula.siiskonen@gmail.com

Oma esittely

Olen lähtöisin Mikkelistä, entisen Mikkelin maalaiskunnan alueelta, maalaistalosta 5-tien varresta.
Siellä kasvoin vahvaan luontosuhteeseen. Lapsesta asti on ollut selvää, että lopulta minusta tulee taiteilija.
Koulun kävin Mikkelissä, sen jälkeen pääsin Taideteolliseen korkeakouluun 1971. Tein suunnittelutyötä mainostoimistoissa viisitoista vuotta. Lopulta halusin pois. Sen jälkeen pyrin Vapaaseen taidekouluun, sieltä valmistuin 1997. Sillä tiellä olen edelleen pääkaupunkiseudulla. Mikkelissä käyn kuitenkin silloin tälllöin veljeni luona entisellä kotitilalla.

Luonto on aiheena kaikissa töissäni, sillä kaikki se mikä tapahtuu luonnolle, vaikuttaa myös ihmisen elämään.

Näytä biografia

Taiteilijan teoksia

Teoksen nimi: Keltainen ruovikko
Keltainen ruovikko
Teoksen nimi: Jäätymispiste
Jäätymispiste
Teoksen nimi: Kora
Kora
Teoksen nimi: Sääpäiväkirja, marraskuu 2020 – lokakuu 2021
Sääpäiväkirja, marraskuu 2020 – lokakuu 2021
Teoksen nimi: Ruovikkoaihe, kimmeltävä vesi
Ruovikkoaihe, kimmeltävä vesi
Teoksen nimi: Keltainen pelto
Keltainen pelto
Teoksen nimi: Jälkiä pellolla
Jälkiä pellolla
Teoksen nimi: Ruovikkoaihe, oranssi valo
Ruovikkoaihe, oranssi valo
Teoksen nimi: Rosa Licht auf dem Meer
Rosa Licht auf dem Meer
Teoksen nimi: Vesiaihe
Vesiaihe
Teoksen nimi: Pieni tuleentunut pelto 2
Pieni tuleentunut pelto 2
Teoksen nimi: Pieni tuleentunut pelto 1
Pieni tuleentunut pelto 1
Teoksen nimi: Maalaus 7 Polku-sarjasta, 2017
Maalaus 7 Polku-sarjasta, 2017
Teoksen nimi: Maalaus 5 Polku-sarjasta, 2017
Maalaus 5 Polku-sarjasta, 2017
Teoksen nimi: Saarella on saaren luonne 3, 2017
Saarella on saaren luonne 3, 2017
Teoksen nimi: Pelikenttä 1, MH17, 2014 – 2015
Pelikenttä 1, MH17, 2014 – 2015
Teoksen nimi: Pilvistyvää 1, 2015
Pilvistyvää 1, 2015
Teoksen nimi: Pilvistyvää 2, 2015
Pilvistyvää 2, 2015
Teoksen nimi: Musta maa, 2014
Musta maa, 2014
Teoksen nimi: Jokainen meistä I, II ja III, 2015
Jokainen meistä I, II ja III, 2015
Teoksen nimi: Marraskuu, 2012
Marraskuu, 2012
Teoksen nimi: Kivi 5, 2012
Kivi 5, 2012
Teoksen nimi: Jossakin pohjoisessa, 2004
Jossakin pohjoisessa, 2004
Teoksen nimi: Toteemi, 2009
Toteemi, 2009
Teoksen nimi: Maisemapäiväkirja 1.11.2005-31.10.2006
Maisemapäiväkirja 1.11.2005-31.10.2006
Teoksen nimi: Maisemapäiväkirja tammi-huhtikuu, 2006
Maisemapäiväkirja tammi-huhtikuu, 2006
Teoksen nimi: Maisemapäiväkirja touko-elokuu, 2006
Maisemapäiväkirja touko-elokuu, 2006
Teoksen nimi: Maisemapäiväkirja syys-joulukuu, 2006
Maisemapäiväkirja syys-joulukuu, 2006
Teoksen nimi: Panoraama, maisemapäiväkirja 23.12.2005 – 21.1.2007
Panoraama, maisemapäiväkirja 23.12.2005 – 21.1.2007
Teoksen nimi: Maisemapäiväkirja, 2006
Maisemapäiväkirja, 2006
Teoksen nimi: Maisema, 2002
Maisema, 2002
Teoksen nimi: Säätila muuttuu, 2001
Säätila muuttuu, 2001
Teoksen nimi: Matka maisemassa, 1999
Matka maisemassa, 1999
Teoksen nimi: Aurinkomaisema, 2008
Aurinkomaisema, 2008
Teoksen nimi: Aurinko laskee metsän taakse, 2007
Aurinko laskee metsän taakse, 2007
Teoksen nimi: Auringonlasku, 2007
Auringonlasku, 2007

Bio

Vaula Siiskonen

s. 1950 Mikkeli, (ent. Mikkelin maalaiskunta)
Vapaa taidekoulu, 1993-1997, taidemaalari
Taideteollinen korkeakoulu, 1971-1975, graafinen suunnittelija
Kuvataide, öljymaalauksia ja taiteilijakirjoja

Keskeiset yksityisnäyttelyt kotimaassa

2025 Maalauksia, Pesula Galleria, Sipoo
2024 Havaintoja luonnosta, maalauksia, Galleria Duetto, Helsinki
2018 Korvaamattomia kohteita, maalauksia, Galleria Katariina, Helsinki
2016 Säähavaintoja - maalauksia, Heinolan taidemuseo, Heinola
2015 Musta maa, maalauksia, Galleria Katariina, Helsinki
2013 Joitakin näkökulmia maisemaan, Galleria Katariina, Helsinki
2008 Aurinko, Galleria Pirkko-Liisa Topelius, Helsinki
2001 Luontokuvia, maalauksia, ja Sari Lievosen videoitu performanssisarja Sulaminen, Galleria Pirkko-Liisa Topelius, Helsinki
1999 Näkökulmia maisemaan, Galleria Pirkko-Liisa Topelius, Helsinki
1999 Hiljaisuus, Sokos Hotel Torni, Ateljee Bar, Helsinki

Keskeiset yhteisnäyttelyt kotimaassa

2025 Taiteilijakirjanäyttely, Galleria Duetto, Helsinki
2024 Drawing Exhibition, ArcticCircle24, Rovaniemi
2022 Taiteilijakirjanäyttely, Galleria Duetto, Helsinki
2017 Gumbostrand Konst&Form, Sipoo
2015 Kokeminen, Vaula Siiskonen, Johanna Kiivaskoski, Anna Luukkainen, Järvi Pöökäri, Askola
2009 Taide kantaa – kokoelma ei ole yksin, Järvenpään taidemuseo, Järvenpää
2009 Maalaamisen arvoista, Taidemaalariliiton 80-vuotisjuhlanäyttely, Amos Andersonin Taidemuseo, Helsinki
2009 Maailmassa, Susanne Gottberg, Marjo Heino-Fihlman, Mikko Paakkola, Vaula Siiskonen, Lönnströmin taidemuseo, Rauma
2005 Vapaa Taidekoulu 70 vuotta, juhlanäyttely Munapää, Kaapelitehdas, Helsinki
2002 Ympäristöjä, VII Mäntän kuvataideviikot, Mänttä
2002 Maisema ajassa, Heinolan taidemuseo, Heinola

Ryhmä- ja yhteisnäyttelyt ulkomailla

2022 BABE-Bristol Artist´s Book Event, Bristol, UK
2017 Dreamaholic - Art from Finland, Miettinen Collection | Weserburg | Museum für moderne Kunst, Bremen, Saksa
2009 Aika | Laiks | Time, nykytaidetta Suomesta, Galerija ASŪNA, Riika, Latvia
2004 On the Road, suomalaisen nykytaiteen näyttely, Museu da Água, Lissabon, Portugali
2003 Szigetvár Vigadó Galleria, Szigetvár, Unkari
2002 Stockholm Art Fair 2002 Galleria Pirkko-Liisa Topelius, Tukholma
  • Taiteilijahaku
  • Teoshaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Ohjeet taiteilijoille
  • Kirjaudu
  • Tietoa sivustosta
  • Palaute
  • Kysyttyä
  • Yhteystiedot
  • Käyttöehdot
  • Saavutettavuusseloste
  • Rekisteriseloste

Kuvataiteilijamatrikkeli