Minna Virkki

Perustiedot

s. 1985, Helsinki
Taiteilija
Asuinpaikka: Helsinki

Oma esittely

Valmistuin taiteen maisteriksi Royal College of Art-yliopistosta, Lontoosta, vuonna 2019. Työskentelen pääosin monitaiteellisten projektien parissa tämänhetkisessä kotikaupungissani Helsingissä. Töitäni on ollut esillä ryhmänäyttelyissä Lontoossa, sekä Espoossa.

Tutkin taiteessani paikkoja tai tiloja, jotka ovat jollain tavalla hylättyjä, ulkopuolisia ympäröivästä maailmasta, mutta kuitenkin läsnä. Ovet johtavat paikkoihin, jotka saavat yleisön vuoropuheluun rinnakkaisen todellisuuden tai alitajunnan kanssa.

Olen myös tarkastellut ihmisten toiminnasta johtuvan äänisaasteen vaikutuksia merenelävissä tuodakseni kuuluviin niiden haavoittuvaisten organismien äänet, jotka eivät puhu samaa kieltä kanssamme luodakseni vuoropuhelua uuden teknologian, ihmisen ja luonnon välille kokeellista tarinankerrontaa ja abstrakteja tyylilajeja hyödyntäen.

Pohdin olemmeko niin peloissamme ilmastonmuutoksen uhkakuvista, sekä yleisestä poliittisesta ilmapiiristä, että ainoa vaihtoehtomme on kääntää katseemme itseemme, yrittäen löytää vastauksia vaihtoehtoisista todellisuuksista.

Viime olen käyttänyt itselleni tuntemattomia tekniikoita, kuten maalausta poistuakseni tarkoituksellisesti mukavuusalueeltani ja saadakseni vastapainoa teknologiapainotteiselle työskentelylle. Liikkumalla kohti hitaampaa tapaa työskennellä, sekä havainnoiden, kuinka uudella tavalla työskentely vaikuttaa ajatteluun ja toimintaan, toivon saavani teoksiini uudenlaisia lähestymistapoja, sekä ajatuksia herättäviä lopputuloksia.