Olen edennyt työskentelyssäni öljyvärien ja guassien kautta akryyliväreihin. En ole maalari; siveltimenvedot eivät minulle merkitse, pohjamateriaalien pintarakenne kyllä. Siveltimenvetojen analysointi ja merkitysten etsiminen tappoi minusta maalarin. Kuinka valo kulkee materiaalien pinnalla, sitä tarkkailen yhtenään. Pinnasta maalaukseni alkoivat työntyä reunojen yli, teoksistani tuli laatikkomaisia ja lopulta konkreettisia esineitä, kuten esimerkiksi RADIO tai Lämmitin. Esineteoksissani käytän puukehikoiden ja kankaan lisäksi kierrätysmateriaaleja, valmisesineitä tai niiden osia.
Miksi teen taidetta on minulle sama kuin lapselta kysyttäisiin: miksi leikit? Leikin, kokeilen ja teen pieniä paperimalleja tulevia teoksiani varten. Leikki ei ole puhdasta iloa, lapsuus on menetetty. Tunnustan ja häpeän tuottaessani maailmaan esineitä, joista se on jo täysi. Esineilläni ei ole käyttöarvoa, ne vain ovat omana itsenään, vailla tarkoitusta. Samalla tulen korostaneeksi taiteen tarpeettomuutta, se on vastustamaton taiteen kapinavoima.
Monissa teoksissani on jokin epävakaus, odotus tai ennakointi, esimerkiksi Valmiustila on ajatus ennen maalausta, maalauksen esiaste. Teoksessa ei ole väriä, vain pohjamateriaalit: pellava ja gesso. Pohdin käsitteitä, miten kuvaisin häpeän tai syyllisyyden? Onko tunteilla muoto, ovatko ne värillisiä vai värittömiä? Taide on luonteva tapa ajatella, esittää kysymyksiä ja ideoita, jotka jäisivät muuten näkymättömiin - myös itseltä.