Loading…
Marja Pirilä: Milavida 3, 2012
Milavida
Aloitin kuvaamisen Milavida-palatsissa Tampereella vuonna 2011. Rakennus, joka nykyiseltä nimeltään on Museo Milavida, oli tuolloin ollut tyhjillään jo vuosikausia.
Työskennellessäni pitkiä päiviä talon autiossa hiljaisuudessa sen tilat alkoivat huokua palatsin vaiherikasta ja hurjaa historiaa. Camera obscuroiksi muuttamissani huoneissa tuntui kuin nykyhetki ja menneisyys olisivat käyneet jatkuvaa vuoropuhelua keskenään.
Suurissa hämärissä huoneissa silmäni tottuivat hitaasti näkemään valon sisään kantamia unenomaisia kuvajaisia, joita syntyi ulko- ja sisätilojen lomittuessa toisiinsa.
Sain yhä uudelleen kokea ihmetyksen tunteen: sokea kuvaaja saa näkönsä! Lopulta näin silmieni edessä sen, mitä olin etsimässä – avasin sulkimen, valotin kuvan. Kuviin taltioitui siirtymätiloja, ovia, kynnyksiä ja oviaukkoja, jotka peilasivat tuntojani elämän muutoksen ja tuntemattoman edessä sekä rakkauttani valoon ja sen arvaamattomuuteen.
Aloitin kuvaamisen Milavida-palatsissa Tampereella vuonna 2011. Rakennus, joka nykyiseltä nimeltään on Museo Milavida, oli tuolloin ollut tyhjillään jo vuosikausia.
Työskennellessäni pitkiä päiviä talon autiossa hiljaisuudessa sen tilat alkoivat huokua palatsin vaiherikasta ja hurjaa historiaa. Camera obscuroiksi muuttamissani huoneissa tuntui kuin nykyhetki ja menneisyys olisivat käyneet jatkuvaa vuoropuhelua keskenään.
Suurissa hämärissä huoneissa silmäni tottuivat hitaasti näkemään valon sisään kantamia unenomaisia kuvajaisia, joita syntyi ulko- ja sisätilojen lomittuessa toisiinsa.
Sain yhä uudelleen kokea ihmetyksen tunteen: sokea kuvaaja saa näkönsä! Lopulta näin silmieni edessä sen, mitä olin etsimässä – avasin sulkimen, valotin kuvan. Kuviin taltioitui siirtymätiloja, ovia, kynnyksiä ja oviaukkoja, jotka peilasivat tuntojani elämän muutoksen ja tuntemattoman edessä sekä rakkauttani valoon ja sen arvaamattomuuteen.
