10.10.2018
Sukukokous – The Family Meeting kertoo omien juurien ja kulttuurisen taustan tärkeydestä, ulkopuolelle jäämisestä, itsensä kuuntelemisesta ja oman polun löytämisestä. Olemme oman kulttuurimme ja juuriemme tuotteita, mutta emme niiden vankeja. Omanlaisen elämän löytämisen prosessi on ylä- ja alamäkeä sivupolkuineen, iloineen ja taakkoineen. Tämä merkityksellinen kehitysprosessi voi olla monella tapaa rankka kokemus. Lisäksi maailma muuttuu ja […]
10.10.2018
Stigmí on kreikkaa ja tarkoittaa hetkeä – täydellistä, otollista hetkeä, jossa mennyt, nykyinen ja tuleva yhdistyvät. Myös Stigmí-valoinstallaatio käsittelee ajan hetkellisyyttä ja kyseenalaistaa nyky-yhteiskunnan lineaarisen aikakäsityksen. Stigmí kertoo liikkumisesta rinnakkaisten ulottuvuuksien välillä sekä ajasta, jolloin aikaa ei enää ole, vaikka olemassaolo jatkuu. Teoksessa on kaksi pääelementtiä, jotka ovat ääni ja valo. Idea minimalistisiin valoraitoihin löytyi […]
10.10.2018
Ouden käsittelee lineaarisen ajan päättymistä. Lisäksi Ouden pureutuu nollan, äärettömyyden kehän, symboliikkaan. Sanan Ouden alkuperä on kreikan kielessä ja se tarkoittaa tyhjää tai ”ei mitään”. Teoksessa on käytetty valoa, Jäämeren rannoilta kerättyjä kiviä sekä taiteilijan isovanhempien jäämistöstä perittyjä ruosteisia rautaketjuja.
10.10.2018
Antiikin kreikasta tuleva sana Hypostasis merkitsee olemassaoloa ja perimmäistä todellisuutta. Kristillisessä teologiassa hypostasis puolestaan tarkoittaa yhtä pyhän kolminaisuuden voimista. Hypostasis-teos on matka aliseen ja tähän maailmaan sekä elämän loputtomaan kiertokulkuun. Installaatio koostuu valoelementeistä, kivistä, lasista, taiteilijan isän kehdosta sekä metsosta, joka lentämisen lisäksi symboloi henkilökohtaista voimaa ja vahvuutta.
10.10.2018
38 x 91 cm pellavakuitu (yksityiskokoelma Hollannissa)
10.10.2018
44 x 92 cm pellavakuitu (yksityiskokoelma Helsingissä)
10.10.2018
62 x 94 cm pellavakuitu (yksityiskokoelma Helsingissä)
10.10.2018
56 x 88 cm pellavakuitu (yksityiskokoelma Hollannissa)