20.6.2024
Vuosisatoja vanha kelopuu hallitsee maisemaa. Itse sen kuvakin on kaiverrettu puuhun. Sen hieman reliefimäinen taustamaisema, muinainen metsä on luotu elävillä fossiileilla, aidoilla peltokortteilla. Toivon luontoaiheisilla teoksillani herätteleväni ihmisiä luonnon ihailuun, arvostukseen ja sen monimuotoisuuden suojeluun.
20.6.2024
Käytän monotypiateosten painamisen apuna aitoja kasveja, jotka antavat itsensä löytyä luonnosta. Silkkiäispuupaperille syväpainoprässillä painettu vedos on itämaiseen tapaan taustattu puulevylle vehnätärkkelysliisterillä.
20.6.2024
Oopiumunikko on osa Medicine woman -teossarjaa, jossa olen kuvannut erilaisia voimallisia naisten kasvoja, ajatuksissani kasvit ja niiden ominaisuudet, erilaiset käyttötarkoitukset ja erityisesti niiden kasvattajat, arkipäivän voimalliset luontaishoitajat. Teos on taidegrafiikan uniikki vedos. Vedossarja on valmistettu ns. häviävällä laatalla. Kaikki painokerrokset on kaiverrettu samalle laatalle, edellisen hävitessä uuden kaiverruksen myötä. taustattu levylle
20.6.2024
Aika ei ole jana, vaan ympyrä -teosta ohjaa koivuvaneriin kaiverrettu ympyrän muoto, jolla kuvaan sitä, että olemme aina kaikki olemassa samassa ajassa. Ympyrä, eli päättymätöntä kehää kulkeva viiva ja kehän lähisukulainen, tasasivuinen neliö, jonka sisään ympyrä sopii saumattomasti, ovat ikuisuuden symboleita. Ympyrän sisässä, ajattomassa ajassa, on myös piiloon kaiverrettu Aurinkovene, monissa mytologioissa tunnettu kulkuväline.
20.6.2024
Scarabeus eli sontiainen, pyhä pillerinpyörittäjä on tunnettu uudelleen syntymisen symboli. Egyptin mytologioissa se yhdistyy auringon joka aamuiseen uudelleen ilmestymiseen. Uniikki taidegrafiikan vedos on toteutettu puupiirroksen ja monotypian symbiooosina. Puupiirroslaatan tyhjäksi kaiverretusta kohdasta pilkistää luonnonmateriaaleilla painettu monotypia. Yksityisomistuksessa.
20.6.2024
diptyykki, osa 1 taustattu kehikkoon
20.6.2024
Kaiversin pohjustamattomalle koivuvanerille tehdyn maalauksen valmistuttua pintaan jälkiä. Välillä myös peitin jälkiä. Jälki kertoo menneestä. On tapahtunut jotain, josta jälki on syntynyt. Se, että jäljet ovat fyysisiä, kaiverrettu pintaan, korostaa konkreettisesti vielä niiden toiminnallisuutta, johdattavaa liikettä ja kuviteltua ja muistettua tapahtumaa.
20.6.2024
Kaikissa keskiaikaisissa linnoissahan on salakäytäviä kuningattaren huoneisiin… yksityisomistuksessa
20.6.2024
Tumma monotypia-auringonlasku on taustana kartonkigrafiikalla painetulle hevoselle ja ratsastajalle. Hevonen on taikahevonen, puhdasta kultaa (lyöntimetalli) ja jättää jälkeensä kultaiset askeleet. yksityisomistuksessa
20.6.2024
Astrid Lindgrenin romaanissa ”Mio, poikani Mio”, puhutaan kaukaisesta maasta, jonne orpopoika matkaa isäänsä, kuningasta tapaamaan. Kuuntelin äänikirjaa maalatessani lämpimiä sävyjä mielikuvitusmatkaillessani työhuoneellani Länsi-Afrikkaan. Kaukaisesta maasta tuli mielessäni Onnen maa , josta tuli maalaukseni nimi. Osassa maalausta on efektipastaa, kuin okran väristä hiekkaa, joka aiheuttaa röpelöisen pinnan, siinä kasvaa raaputettuja mielenrauhan kukkia. Teos on osa alati […]
20.6.2024
maalauksessa isoäitini toivottaa minut tervetulleeksi ”tänne”, varjojen maahan tähtitaivaan alle, koska vaan aikani antaa