17.9.2020
Teos on tehty Joensuun Taiteilijaseuran 75-vuotisjuhlanäyttelyyn Helsingissä Kaapelitehtaalla 9/2020.
16.9.2020
Ympäristöteos Barfotastigen, Korppoo
16.9.2020
Valtion taideteostoimikunta
16.9.2020
villa, pellava, kärrynpyörän vanne
15.9.2020
The Essence of Koli on erilainen maisemakuvaus, se on kansallismaiseman tiivistelmä, Kolin ydin tiivistettynä. Kolille suunnatun viikon mittaisen performatiivisen tutkimusmatkan tuloksena syntynyt uute on Kansallisromantikkojen, Harri Piispasen ja Aleksi Jaakkolan yhteisteos. The Essence of Kolin teoskokonaisuuteen kuuluu uutteen ohella kolme videoteosta ja kymmeniä objekteja. Siihen kuuluu myös teeseremoniamainen performanssi Koli Tasting, jossa uutetta voi maistaa.
15.9.2020
Ihmisruukku on päälle puettava teos. Se on mukana kulkeva mikropuutarha. Siihen pukeutunut kirjaimellisesti istuttaa itsensä samaan maahan kasvien kanssa. Ihmisruukulla on tehty useampia performansseja. Yhdessä niistä ruukku vaeltaa kaupunkitilassa ja kommunikoi muiden kasvien kanssa. Toisessa, kahdenkeskisessä kohtaamisessa, ruukku on osa absurdia lounashetkeä. Siinä Ihmisruukku toimii tarjoilijana, ruokalajina sekä lopulta lounasseurana. Kuvat: Sara Peltonen ja Annina Holappa