3.1.2019
Näkemisestä on valokuvaan pohjautuva installaatio, joka käsittelee näkemistä ja näkymistä yhteiskunnassa. Installaatiossa ottamani kuvat ovat esillä aluksi valokuvan latentissa muodossa, jolloin kuva on valotettu valokuvapaperille, mutta sitä ei ole vielä kehitetty näkyväksi. Jotta kuvainformaatio ei tuhoutuisi, on esitystila muutettu mustavalkoisten valokuvien vedostamisessa käytettävän pimiön kaltaiseksi. Katsoja saa kohdata kuvissa olevat henkilöt aluksi heidän omien sanojensa kautta. Näyttelyn aikana valokuvat […]
3.1.2019
Teoksessani I’m ok toteutan yhden valokuvan motiivia usealla eri tekniikalla. Valokuva esittää naista (joka toisinaan tulee tulkituksi naiseksi pukeutuneeksi mieheksi) perinteisesti rajatussa muotokuvassa. Naisella on helmikaulakoru, joka on kiristetty niin tiukalle, että hänen kasvonsa ovat muuttuneet punaisiksi. Tästä huolimatta nainen hymyilee: ”I’m ok”. Toisintojen kautta tutkin sarjallisuuden ja toiston teemaa. Toistamisesta tulee käsitteellisestikin keskeistä kun toteutustapa […]
3.1.2019
Sattuma ja kohtalo toivat kaksi naista (Jenni Haili ja Jenni Gästgivar) yhteen. He huomasivat jakavansa muutakin kuin toisiaan muistuttavan ulkonäön. Heidän lähimenneisyytensä oli muokkautunut samanlaisten pienien ja suurien kokemusten kautta. Teokseen liittyvä käyntikortti listaa yhtäläisyydet. Videoissa naiset luopuvat fyysisestä yhdennäköisyydestään leikkaamalla rastahiuksensa ja päätyvät näin jatkamaan elämiään täysin eri suuntiin. Teos kertoo kohtalosta ja yksilön […]
3.1.2019
Teokseni kuvaa kaupunkimaisemassa olevia kerrostumia. Kaupunkien naamioitumista ehyeksi teatterikulisseja muistuttavin keinoin. Olen halunnut tallentaa nämä väliaikaiset ja helposti ohitettavat rakenteet, sillä niiden olemassaolo kertoo omalla vähäeleisellä tavallaan yhteiskuntamme pyrkimyksestä jatkuvaan kokonaisuuteen. Teos koostuu kolmesta osasta. Osat I ja II ovat valokuvasarjoja ja osa III videolla toteutettu ”liikkuva valokuva”.
3.1.2019
Nimetön, 2007, öljy kankaalle, 50 cm x 50 cm
3.1.2019
Ajatusten väliset langat, 2006, sekatekniikka mdf-levylle, 52 cm x 52 cm
3.1.2019
Installaatio koostuen videoprojisoinnista ja kolmesta kipsinaamiosta.
3.1.2019
Nimetön, 2007, öljy kankaalle, 120 cm x 120 cm
3.1.2019
Vuoto, italiankielen sana tarkoittaa tyhjää. Performanssi videokameralle vieraassa maassa asumisen aiheuttamasta melankoliasta.
3.1.2019
380 pientä mökkiä -peli, maalattu puu ja postilaatikko, 150 m2 Kivinokka 2004 -ympäristötaidenäyttely, Helsinki
3.1.2019
Pitsiä arjen reunoilla, sähkösinkityt naulat, 12 m Puisto –ympäristötaidenäyttely, Helsinki 2007 ”Reunapitsi on perinteinen käsityötapa, jolla on koristeltu arkisia tekstiilejä, mm. pyyhkeitä ja lakanoita. Katariina Salmijärvi toteuttaa Puisto – ympäristötaide- ja veistosnäyttelyyn nurmikkoon tallattua polkua myötäilevän pitsin tuhansista naulankannoista. Pitsin kasvikuvio on lainattu vanhoista käsityömalleista ja näin teos on kunnianosoitus vanhalle käsityötaidolle ja sen taitajille, […]
3.1.2019
Yhteys – Связь, 732 cm x 216 cm, 2012, Tolstikovo Venäjä Teos liittyy kiinteästi paikkaan, jossa se on syntynyt. Sen muoto on yksinkertaistettu laina ornamenttikuviosta, joka löytyy yhdestä puuseppä Nikiforovin talon lukuisista uuninluukuista. Luonnonkivet teoksen materiaalina ovat seurausta taloa ympäröivästä maisemasta – talolle vievä tie on kivisin, jonka taiteilija on koskaan nähnyt. Nimellään teos viittaa […]