Loading…

Tiina Hölli
2014

Älyllisen hölynpölyn pääpiirteet Bertrand Russellin mukaan. Päiväkirja 9-29.12.2013

Taiteilijakirja sarjasta Sivutuote, 2010 - .
Akryyli ja kynät paperille.
Teoksen koko avattuna 220 x 205 cm, taiteilijakirja suljettuna noin 26 x 37 x 3 cm.

Koeripustuskuva työhuoneella työvaiheesta 28.12.2013.

Foto: Tiina Hölli

Tiistaina 24.12.2013 klo 19:06. On synkkä ja myrskyinen yö. Oli eilenkin. En yllättynyt.

Luin kirjan.

Bertrand Russell: Filosofiaa jokamiehelle. Suomentanut Kyllikki Sutinen. Werner Söderström Osakeyhtiö Porvoo - Helsinki. Saariston Konelatomo Oy Helsinki 1951. 274 sivua. Englanninkielisen alkuteoksen nimi Unpopular Essays. Kirjoittajan alkusanat on päivätty huhtikuussa 1950. Alkusanoissa Russell kertoo, että kirjoitelmat on suunnattu dogmatismin valtaanpääsyä vastaan, ja dogmatismin edustajat ovat juhlallisia ja oikeaoppisia. Kirja on kauniisti sidottu ensipainos, kovakantinen kirjaston varastokirja. Siinä on kauniisti painettu leimasimen jälki "Kirjakkalan piirikirjasto N:o 112" ja sisäkanteen on huolella liimattu

"LAINAUSOHJEET
Lainaajia pyydetään kaikkien kirjaston käyttäjien edun nimessä noudattamaan seuraavia ohjeita:
Pidelkää kirjoja hyvin! Älkää siis koskaan kirjoitelko tai piirustelko niihin, älkää taittako niiden lehtiä merkiksi, tai käännelkö niitä kostutetuin sormin! Älkää viekö niitä kääreettä ulos! Älkää myöskään antako niitä lasten käsiin! Kirjan turmeltumisesta on kirjastonhoitajan arvion mukaan suoritettava korvausta aina sen täyteen ostoarvoon saakka. Palauttakaa kirjat määräaikana! Laiminlyönnistä seuraa sakko tai lainausoikeuden menetys määräajaksi. Jos kodissanne on puhjennut tarttuva tauti, ilmoittakaa siitä kirjastonhoitajalle ennen kirjan palauttamista."

Työstin Repliikkiin tuolloin Sivutuote -teosta, ja eräs kirjan kirjoitelmista herätti minussa kopioimisen halua. Esseessään "Älyllisen hölynpölyn pääpiirteet" s. 115-177 Bertrand Russell kirjoittaa väärän uskon lähteistä, ja näitä ovat esimerkiksi ihmislajin omahyväisyys, dogmaattisuus ja itserakkaus.

s. 134-136 "Koko teologia, niin helvetin kuin taivaankin opissaan, pitää itsestäänselvänä asiana sitä, että ihminen on tärkein seikka maailmankaikkeudessa. Koska kaikki teologit ovat olleet ihmisiä, on tätä käsitystä kovin vähän vastustettu.

Sen jälkeen kun kehitysoppi tuli muotiin, on ihmisen ylistys pukeutunut uuteen muotoon. Meille on selitetty, että kehitystä on ohjannut yksi ainoa suuri tarkoitus: miljoonien vuosien aikana, jolloin oli olemassa vain alkulimaa tai trilobiitteja, dinosauruksien ja jättiläissananjalkojen, mehiläisten ja villikukkien aikakausina Jumala valmistui suureen päätapahtumaan. Viimein, kun aika oli täytetty, hän sitten loi ihmisen ja muiden mukana sellaiset esikuvalliset yksilöt kuin Neron, Caligulan, Hitlerin ja Mussolinin, joiden erinomaisuus teki tuon pitkäaikaisen ja tuskallisen kehitystapahtuman oikeutetuksi. Minä puolestani pidän ikuista kadotustakin vähemmän naurettavana kuin sitä vajavaista ja heikkoa lopputulosta, jota meidän nyt on ihailtava kaikkivaltiuden lopullisena taidonnäytteenä. Ja jos Jumala todellakin on kaikkivoipa, miksi hän ei saanut aikaan samaa loistavaa lopputulosta ilman tuota pitkää ja ikävää esinäytöstä?

Jos emme ota huomioon kysymystä, onko ihminen todellakin niin erinomainen olento kuin kehitysopin teologit väittävät, on eräs vaikeus vielä siinä, että elämä tällä planeetallamme jokseenkin varmasti on vain ohimenevä ilmiö. Maapallo kylmenee tai sen ilmakehä vähitellen haihtuu olemattomiin tai vesi loppuu maapallolta tai - kuten James Jeans on hauskasti ennustanut - aurinko räjähtää ja planeetat muuttuvat kaasuiksi. Mikä näistä seikoista tapahtuu ensiksi, sitä ei kukaan tiedä, mutta joka tapauksessa ihmissukua odottaa lopullinen kuolema. Tietenkin se tapahtuma on täysin merkityksetön oikeaoppisen teologian kannalta, koska ihmiset ovat kuolemattomia ja jatkavat olemistaan taivaassa tai helvetissä, kun maan pinta jo on autioitunut. Mutta miksi siinä tapauksessa kannattaa pitää niin suurta melua maan pinnalla tapahtuvasta kehityksestä? Ne jotka kiinnittävät erityistä huomiota asteettaiseen kehittymiseen alkulimasta ihmiseksi, pitävät tätä maailmanpiiriä niin tärkeänä, että heidän pitäisi vavista tuon loppupäätelmän johdosta, että koko maapallon elämä on vain tähtisumun ja ikuisen pakkasen välinen tai ehkä kahden tähtisumun välinen lyhyt välinäytös. Ihmisen tärkeys, joka on muudan teologian välttämätön peruslause, ei saa vähäisintäkään tukea siitä käsityksestä, mikä tieteellä on aurinkokuntajärjestelmän tulevaisuudesta.”

s. 165-166 "Jos asia on senlaatuinen, että se voidaan ratkaista havainnon avulla, on asianomaisen itsensä tehtävä nämä havainnot. (...) Läheskään kaikkia väitteitä ei ole näin helppoa todentaa kokemuksen perusteella. Jos jollakulla, kuten enimmillä ihmisillä yleensä, on intohimoinen vakaumus jostakin tämänlaatuisesta asiasta, on kyllä olemassa keinoja, joiden avulla voi päästä selville omasta puolueellisuudestaan. Jos käsitys, joka on sinun käsityksiäsi vastaan, herättää vihastuksesi, merkitsee se sitä, että tunnet alitajuisesti, ettei sinulla ole riittävän hyviä syitä ajatella siten kuin ajattelet. Jos joku väittää, että kaksi kertaa kaksi on viisi tai että Islanti on päiväntasaajalla, sinä pikemminkin tunnet sääliä kuin vihaa, elleivät aritmeettiset ja maantieteelliset tietosi ole niin vähäiset, että se järkyttää sinun päinvastaista vakaumustasi. Katkerimmat riidat syntyvät sellaisten kysymysten johdosta, joita koskeviin käsityksiin ei kummallakaan puolella ole riittävän hyviä syitä. Vainoja tavataan teologiassa, mutta ei aritmetiikassa, koska aritmetiikassa on kysymys tiedosta, mutta teologiassa vain käsityksistä. Milloin ikinä huomaat, että sinun käsityksesi vastainen mielipide saa sinut vihastumaan, on sinun siis oltava varuillasi; asioita lähemmin tutkiessasi voit havaita, että käsityksesi ylittää sen, mihin tosiasiat oikeuttavat sinut uskomaan."

s. 168-169 "Ole erityisen varuillasi niiden käsitysten suhteen, jotka imartelevat itserakkauttasi. (...) Ihmisen on vaikeata ihmisenä päästä eroon ihmisen itserakkaudesta, koska emme voi keskustella kenenkään sellaisen kanssa, joka ei olisi ihmisaivoin varustettu. Tietääkseni paras tapa, jolla tästä inhimillisestä ylpeilystä voi päästä erilleen, on se, että muistuttaa itselleen, kuinka lyhyen episodin maailmankaikkeuden syrjäisessä nurkkauksessa sijaitsevan planeetan pinnalla versovassa elämässä ihmisen historia muodostaa, ja mikäli tiedämme, voi muualla maailmankaikkeudessa elää olentoja, jotka ovat yhtä paljon meistä edellä kuin me olemme edellä maneeteista."