Avainsanat: Juha-Pekka Inkinen, muotokuva, Ninni, historia, aika
Minun aikani
Juha-Pekka Inkinen kuvasi ensimmäiset muotokuvansa tuttavistaan jo vuonna 1985. Kuvissa hän tavoitteli voimaa, toivoa ja tulevaisuuteen katsomista, uuden ja paremman ajan nousua. Ajatus palasi vuosikymmeniä myöhemmin, ja hän pyysi samat ystävänsä uudelleen kameran eteen. ”Kaikkien kanssa juttu jatkui siitä, mihin se 80-luvulla jäi. Oli hauskaa ja vuorovaikutteista. 38 vuotta kolahti kumeasti jonnekin.”
Inkinen haluaa tehdä ajan kulumisen ja elämänvaiheet näkyviksi. Kukaan ei voi väistää vanhenemista, mutta sen ei tarvitse merkitä loppua – se voi myös tuoda uusia sisältöjä, näkökulmia ja vapauksia. Nuoruuden ihannointi hallitsee kulttuuriamme, mutta on tärkeää, että taiteessa ja yhteiskunnassa näkyy eri-ikäisiä ihmisiä ja monenlaisia polkuja. Kulutusyhteiskunnassa vanheneminen saa helposti negatiivisen sävyn, vaikka elämä voi edelleen tarjota kiinnostavia uusia asioita, joihin tekee mieli tarttua.
Samalla voi olla helpottavaa myös päästää irti. Vastuiden väheneminen – lasten varttuminen ja työpaikan velvoitteista luopuminen – voi keventää elämää. Vuosien karttuessa voi nähdä menneen kirkkaammin ja kohdata tulevan uteliaammin. Yksi katsoo lämmöllä taaksepäin, toinen odottaa innolla seuraavia käänteitä. Inkisen kuvat tallentavat tätä kaarta ja muistuttavat, että jokaisessa hetkessä on arvonsa – niin nuoruudessa kuin vanhenemisessakin.