Hyppää sisältöön

Kuvataiteilijamatrikkeli

  • Taiteilijahaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Teoshaku

  • Suomi
  • English

Linkki Suomen Taiteilijaseuran sivustolle

Tämä sivu vaatii kirjautumisen.
Minun aikani, Ninni
Loading...

Juha-Pekka Inkinen: Minun aikani, Ninni

Valmistumisvuosi: 2024
Tekniikka: Mustesuihku
Koko: 42x60
Editio: 1/3
Avainsanat: Juha-Pekka Inkinen, muotokuva, Ninni, historia, aika

Minun aikani


Juha-Pekka Inkinen kuvasi ensimmäiset muotokuvansa tuttavistaan jo vuonna 1985. Kuvissa hän tavoitteli voimaa, toivoa ja tulevaisuuteen katsomista, uuden ja paremman ajan nousua. Ajatus palasi vuosikymmeniä myöhemmin, ja hän pyysi samat ystävänsä uudelleen kameran eteen. ”Kaikkien kanssa juttu jatkui siitä, mihin se 80-luvulla jäi. Oli hauskaa ja vuorovaikutteista. 38 vuotta kolahti kumeasti jonnekin.”


Inkinen haluaa tehdä ajan kulumisen ja elämänvaiheet näkyviksi. Kukaan ei voi väistää vanhenemista, mutta sen ei tarvitse merkitä loppua – se voi myös tuoda uusia sisältöjä, näkökulmia ja vapauksia. Nuoruuden ihannointi hallitsee kulttuuriamme, mutta on tärkeää, että taiteessa ja yhteiskunnassa näkyy eri-ikäisiä ihmisiä ja monenlaisia polkuja. Kulutusyhteiskunnassa vanheneminen saa helposti negatiivisen sävyn, vaikka elämä voi edelleen tarjota kiinnostavia uusia asioita, joihin tekee mieli tarttua.


Samalla voi olla helpottavaa myös päästää irti. Vastuiden väheneminen – lasten varttuminen ja työpaikan velvoitteista luopuminen – voi keventää elämää. Vuosien karttuessa voi nähdä menneen kirkkaammin ja kohdata tulevan uteliaammin. Yksi katsoo lämmöllä taaksepäin, toinen odottaa innolla seuraavia käänteitä. Inkisen kuvat tallentavat tätä kaarta ja muistuttavat, että jokaisessa hetkessä on arvonsa – niin nuoruudessa kuin vanhenemisessakin.

Taiteilijan sivulle
Edellinen teosSeuraava teos

Taiteilijan teoksia

Teoksen nimi: What you get
What you get
Teoksen nimi: Enkeli
Enkeli
Teoksen nimi: Minun aikani, Ninni
Minun aikani, Ninni
Teoksen nimi: Pysäkkiaikakirjat kansi
Pysäkkiaikakirjat kansi
Teoksen nimi: Pysäkki 1989
Pysäkki 1989
Teoksen nimi: Pysäkki 1987
Pysäkki 1987
Teoksen nimi: Pysäkki 1990
Pysäkki 1990
Teoksen nimi: Pysäkkiaikakirjat
Pysäkkiaikakirjat
Teoksen nimi: Paavolan salaisuus
Paavolan salaisuus
Teoksen nimi: Miten tavarat ovat
Miten tavarat ovat
Teoksen nimi: Miten tavarat ovat
Miten tavarat ovat
Teoksen nimi: Miten tavarat ovat
Miten tavarat ovat
Seuraavat
  • Taiteilijahaku
  • Teoshaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Ohjeet taiteilijoille
  • Kirjaudu
  • Tietoa sivustosta
  • Palaute
  • Kysyttyä
  • Yhteystiedot
  • Käyttöehdot
  • Saavutettavuusseloste
  • Rekisteriseloste

Kuvataiteilijamatrikkeli