Anita Jensen

Perustiedot

s. 1957, Helsinki
Kuvataiteilija, Taidegraafikko
Asuinpaikka: Helsinki

Yhteystiedot

Puhelinnumero: 0505113597

Oma esittely

 
 
 
 
 
 
 
 
Näytä biografia

Ajankohtaista

2023 talvella


Kolmen viimeisen vuoden koronapandemian aikana olen paneutunut käymään läpi työskentelyäni vuodesta -85 alkaen. Tarkoituksenani on ollut hahmottaa ja saada selkoa, mitä oikein olen kokenut, tuntenut, tehnyt ja miettinyt tehdessäni sellaisia töitä kuin olen. Samalla olen tehnyt ”melkein täydellisen inventaarion/puhdistuksen” työhuoneellani” ja samalla siis mielessäni.


Nyt kun olen alkanut näkemään elämääni myös taaksepäin vähän pidemmälle, näkökulmat ja merkitykset työskentelyssäni selvenevät ja kirkastuvat.


Suuntani eteenpäin jatkamiseen varmistuu.


Parhaillaan Muji Small galleriassa esillä oleva näyttely on kuin väli pysäkki tai levähdys tauko.  Esillä on kokoelma viimeisiltä vuosilta ja edessä on tilaa uusille mahdollisuuksille joita olen ideoinut ja valmistanut seuraaviin näyttelyihin...


Mieli ja sydän matkustaa Suomen ja Japanin väliä myös tulevaisuudessa.


 Parin seuraavan vuoden aikana toteutuvat työskentely- ja tutkimusmatkani suuntautuvat Shikokun saarelle, josta tämä pitkä vaiheikas matkani japanilaisen kulttuurin kanssa myös alkoi. Valmistelen eteenpäin nyt eripuolilla saarta monien vuosien aikana syntynyttä näyttelyiden sarjaa Suomeen ja Japaniin. Suomessa työskentelen  edelleen Myllypuron Taiteilijakylässä.


Sydämen- ja mielen kenttätutkimukset siis jatkuu ja niihin piilotetut salaisuudet jatkaa avautumistaan.


SYDÄMEN KENTTÄTUTKIMUKSIA


FIELDWORK TO THE HEART


MUJI SMALL GALLERY 4:s kerros


Kauppakeskus KAMPPI


Urho Kekkosen katu 1. 00100 Helsinki


 


 


 


 

Taiteilijan teoksia

Bio

Anita Jensen s. 1957 35:n vuoden työskentely kuvataiteilijana 33:n taidegrafiikan opettajana Aalto Yliopistossa. Viimeisten 25 vuoden aikana työskentelyä Japanissa ja Suomessa. Asuu ja työskentelee Helsingissä Myllypuron taiteilijakylässä   “Töissäni korostuvat voimakkaana ajan hetkellisyys, deformaatio ja japanilaisen kauneuden muodot monine variaatioineen. Työskentelyni sisältää uusia näkökulmia länsimaiseen ja japanilaiseen kuvataiteen esitysmuotoihin, tekniikoihin ja materiaaleihin valokuvataiteen ja grafiikan alueella. Japanilainen estetiikan ilmenemismuotoja, käsitteistöä ja termistöä omista lähtökohdistani uudelleen tulkitseva kuvamaailmani on saanut kiinnostavia ulottuvuuksia kun siinä yhdistyvät japanin vuosisatoja vanhat esitysmuodot ja materiaalit, kaikkein uusimpiin taidegraafikoiden ja valokuvaajien käyttämiin tekniikoihin ja materiaaleihin nykypäivässä. Tämä kaikki avaa runsaasti uusia mahdollisuuksia tulevaan ja näkökulmia menneeseen.”   Japanista viimeisten 25:den vuoden aikana pitkiltä opiskelu- ja työskentelymatkoilta löytämäni ja keräämäni kuva-aineisto ja hyvin monenlaiset muut materiaalit kirpputoreilta. ”Luotettavat matkamuistot kokoelmani” tulee esille myös kaikkein uusimmissa työkokonaisuuksissani. Teen niissä omat tulkintani vanhoista perinteisistä japanilaisista kuvan- ja tekstin esitysmuodoista ja tavoista. Näillä kevyillä, avattavilla ja suljettavilla, kasattavilla, pinottavilla ja mukana kuljetettavilla kuvarullilla, sermimuodoilla ja kirjoilla voi rakentaa ja muunnella monenlaisia tiloja. Japanilaiset paperinteossa käytettävät luonnon kuidut ja niiden ominaisuudet ja käyttötapa ovat mahdollistaneet näiden joustavien esitysmuotojen kehityksen vuosisatojen aikana. Awagami Factoryssä Tokushimassa keväällä 2012 sain tehdä näyttelyn näistä kuiduista jalostetuille AIJP papereille ensimmäisen kerran. Nämä washi-paperit on jalostettu valokuvien laadukkaaseen mustesuihkutulostamiseen uusimmilla printtereillä. Työt jäi vaiheeseen…   Viimeksi Japanissa 2019-20 työskentelin Youkobo Art Space residenssissä Tokiossa. Työt jäi kesken…   Vuosi 2019 oli Suomen ja Japanin välisten suhteiden 100-vuotis juhlavuosi. Omalta osaltani juhlistin sitä kahdella matkalla Japaniin ja kolmella näyttelyllä ja julkaisemalla saman nimisen kirjan työskentelystäni ensin Tokiossa 2019 ja nyt Suomessa 2021 人生というドラマが明かされる瞬間 Unfolding the Scrolls of Life - Between Times and Places