Anja Elisa Kurikka

s. 1956, Revonlahti
Kuvataiteilija
Asuinpaikka: Oulu

Yhteystiedot

Puhelinnumero: 0500 670725

Oma esittely

”Maalaan, piirrän, teen installaatioita.

Taiteen tekeminen on minulle asioiden lähestymistä emotionaalisesti.
Tehdessäni taidetta, olen tilassa, jossa alitajunnalla on suuri mahdollisuus toimia. Prosessinomainen tapani työskennellä tuottaa mieleeni intuitiivisia oivalluksia, joihin olen oppinut luottamaan.
Piirtäminen on minulle hyvin läheinen, jopa luonnollisin ilmaisumuoto. Värejä kohtaan taas tunnen suurta intohimoa, ja tuotannossani on selvästi havaittavissa kausittaiset mieltymykset tiettyä väriä kohtaan. Punainen väri valtasi viiden vuoden ajan kaikki maalaukseni, musta-valkoisuus on saanut tuotannossani vahvan aseman ja seurannut jokaista värikauttani. Viimeisimpänä keltainen - iloa tuovalla energiallaan.

Tähänastiset teokseni ovat lähestyneet lyyristä ekspressiivistä ilmaisua. Teoksieni, ja myös persoonassani oleva, vahvuus ja herkkyys ilmentyvät runollisena mutta hauraan vahvana viivana. Käteni piirtää viivaa, jonka lähtökohta löytyy lapsuuteni maisemasta, joen pohjasta. Kivikkoisen pohjan epätasaisesti vaihteleva rytmi kulkeutuu käteni kautta tallentaen aistikokemuksiani. Piirtimen tai pensselin jäljen vaihtelevuus peilautuu joen muotoon ja rytmiin.

Usein monista arjen ja henkilökohtaisen elämän ristiriidoista tulee taiteeni sisältö.”
Näytä biografia

Ajankohtaista

Tulevat näyttelyt ja tapahtumat:

  • K2Plugged: Näyttely ja Performanssi "Muistojen Laboratorio", Oulu10

  • Oulun taiteilijaseuran jurytetty vaihtonäyttely, "Muovi", Galleria K, Vantaa


 

Bio

Syntynyt 1956 Revonlahdella, Pohjois-Pohjanmaalla.

Taideopinnot: Limingan taidekoulu 1975, Imatran Taideoppilaitos 1990-1994, kuvataiteilija; Taideteollinen korkeakoulu 2004-2007,TaM

Taiteilijan debyytti 1991.

Asui ja työskenteli Lappeenrannassa vuoteen 2005, nykyinen kotipaikka Oulu.  Lukuisia yksityis- ja yhteisnäyttelyitä kotimaassa ja ulkomailla. Myös aktiivista toimintaa taiteilijaseuroissa (toiminut mm.Etelä-Karjalan taiteilijaseuran pj:na ja Oulun taiteilijaseuran hallituksessa).

Suurin osa tuotannosta maalauksia, myös installaatioita ja kokeellisempaa taidetta. Tekee muotokuvia.

Teoksia kokoelmaissa:

Rikosseuraamuslaitos, Kestilän vankila
Oulun Yliopisto
Oulun Taidemuseo
Oulun Saskiat ry
Imatran Taidemuseo
Lappeenrannan Taidemuseo
Limingan Taidekoulu
Yksityiskokoelmat

Keskeisimmät näyttelyt:

2018, SkjL80, Joensuun Taidemuseo ja galleriat; 2017 Galleria kajaste, Oulu; 2016 Works on Paper, OTS:n vaihtonäyttely, Ljubljana, Slovenia; 2014 Studio Mustanapa, Rovaniemi, installaatio ”Identiteettikriisi”; 2013 Lönnströmin taidemuseon Pihatalon Studio, Rauma; 2013 Portrait now! 2013, The Museum of National History in Frederiksborg, Copehagen; 2009 “Omakuva”,Oulun Aluetaidemuseon kiertonäyttely; 2006 ”Ihme”, Oulun läänin aluenäyttely, Oulun Taidemuseo; 2004 Asema-ryhmän 10-vuotisjuhlanäyttely, Imatran Taidemuseo
2004"Fonts visuals de Finlandia",Girona, Espanja, Capella de Sant Nicolau; 2003 Kouvolan Taidemuseo; 2003 Yksityisnäyttely Galleria Pirkko-Liisa Topelius, Helsinki; 2003 Heinolan Taidemuseo; 2002, 4 astetta -ryhmänäyttely, Kemin Taidemuseo;
2002 Savonlinnan Taidemuseo;2001, 4 astetta -ryhmänäyttely, Rauman Taidemuseo; 2000, 4 astetta -ryhmänäyttely, Imatran Taidemuseo; 1999–2000 Mikkelin Hiippakunnan kutsunäyttely: Mikkelin Taidemuseo, Savonlinnan Taidemuseo, Imatran Taidemuseo, Galleria Uusi Kuva Kotka, Valkon kirkko Loviisa, Kouvolan Taidemuseo, Heinolan Taidemuseo; 1999 Yksityisnäyttely Galleria Into, Helsinki; 1995 Dialogi, Keskustaidehalli Maneesi, Pietari; 1994 SkjL:n vuosinäyttely, Etelä-Karjalan taidemuseo, Lappeenranta;
1994 Suomen taiteilijain vuosinäyttely, Helsingin Taidehalli