Hyppää sisältöön

Kuvataiteilijamatrikkeli

  • Taiteilijahaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Teoshaku

  • Suomi
  • English

Linkki Suomen Taiteilijaseuran sivustolle

Antti Salokannel

Antti Salokannel
Kotisivut
CV

Teoksia saatavilla

Lahden TaidelainaamoSuoraan taiteilijalta

Perustiedot

s. 1950, Lahti
Taidegraafikko
Asuinpaikka: Lahti

Yhteystiedot

Puhelinnumero: 0404128526
Sähköposti: salokannelantti@gmail.com

Oma esittely

Valo ja kuva

Mezzotinta-menetelmässä pitkät työvaiheet, erityisesti laatan karhentaminen rouhimalla, saattavat tuntua puuduttavan yksitoikkoiselta työltä.

Henkilökohtaisesti koen rouhimisvaiheen kuitenkin antoisana. Voin pitkällisen prosessin aikana viipyillä omissa ajatuksissani ja myös kehitellä kaikessa rauhassa tulevaa kuva-aihetta. Koenkin, että rouhiminen on jonkinlainen siirtymäriitti asian tilasta toiseen. Jotain vastaavaa kokee taidemaalari pohjustaessaan itse kankaansa tai mahdollisesti urheilija verrytellessään ennen varsinaista suoritusta.

Huolellisesti karhennettu laatta antaa painettaessa syvän, yönmustan painojäljen. Kuva-aihe kaikkine valoineen saadaan painolaatasta esiin tasoittamalla sen karhennettua pintaa.

Kuvan tekemistä rouhitulle laatalle olenkin mielessäni verrannut camera obscuran toimintaan. Rouhittu laatta edustaa vertauksessa pimeää huonetta ja rouheiden tasoittaminen ja kiillottaminen valon tuomista sinne. Vähitellen prosessin aikana mustuudesta alkaa erottua tapahtumia, osan niistä jäädessä nurkkien pimentoihin. Tapahtumassa on jotain samaa, kun totuttelemme silmiämme erottamaan asioita yön pimeydestä.

Lopullinen grafiikan vedos on peilikuva. Samoin on se kuvajainen, joka valonsäteistä muodostaa ulkopuolisen todellisuuden heijastumia ”pimeän huoneen” sisään.

Näytä biografia

Taiteilijan teoksia

Teoksen nimi: Oksa / Branch
Oksa / Branch
Teoksen nimi: Oksa/Siipi  /  Branch/Wing
Oksa/Siipi / Branch/Wing
Teoksen nimi: Evakkoarkku
Evakkoarkku
Teoksen nimi: Picking the Seed
Picking the Seed
Teoksen nimi: Picking the Seed with Granny
Picking the Seed with Granny
Teoksen nimi: Ajan kierto / Circulation
Ajan kierto / Circulation
Teoksen nimi: Pieni malja / Small Bowl
Pieni malja / Small Bowl
Teoksen nimi: Ruukku / Pot
Ruukku / Pot
Teoksen nimi: Muusa / The Muse
Muusa / The Muse
Teoksen nimi: Pitsiä / Lace
Pitsiä / Lace
Teoksen nimi: Medaljonki / Medallion
Medaljonki / Medallion
Teoksen nimi: Itämainen yö / Orient Night
Itämainen yö / Orient Night
Teoksen nimi: Kaan matka / Cain’s Curse
Kaan matka / Cain’s Curse
Teoksen nimi: Malva / Mallow
Malva / Mallow
Teoksen nimi: Sarjasta Tapettikukkia / From the series Wallpaper Flowers
Sarjasta Tapettikukkia / From the series Wallpaper Flowers
Teoksen nimi: Tapettikukka / Wallpaper Flower
Tapettikukka / Wallpaper Flower
Teoksen nimi: Persia
Persia
Teoksen nimi: Sarjasta Preistoria / From the series Preistoria
Sarjasta Preistoria / From the series Preistoria
Teoksen nimi: Sarjasta Preistoria / From the series Preistoria
Sarjasta Preistoria / From the series Preistoria
Teoksen nimi: Käärmeenlumoojan hattu / Snake Charmer’s Hat
Käärmeenlumoojan hattu / Snake Charmer’s Hat
Teoksen nimi: Ystävättären vierailu / Friend’s Visit
Ystävättären vierailu / Friend’s Visit
Teoksen nimi: Italialainen olkihattu / Italian Straw Hat
Italialainen olkihattu / Italian Straw Hat
Teoksen nimi: Maalarin hattu 1 / The Painter’s Hat 1
Maalarin hattu 1 / The Painter’s Hat 1
Teoksen nimi: Hemingwayn tuoli / Hemingway’s Chair
Hemingwayn tuoli / Hemingway’s Chair
Teoksen nimi: Kesän varjo / Summer’s Shadow
Kesän varjo / Summer’s Shadow
Teoksen nimi: Venematka / Boat Trip
Venematka / Boat Trip
Teoksen nimi: Eksynyt / Lost
Eksynyt / Lost
Teoksen nimi: Sarjasta Muuntuma / From the series Transformation
Sarjasta Muuntuma / From the series Transformation
Teoksen nimi: Sateinen metsä / Rainy Forest
Sateinen metsä / Rainy Forest

Bio

Antti Salokannel (s. 1950, Lahti) on taidegraafikko, joka parhaiten tunnetaan mezzotinta-menetelmällä toteutetusta grafiikastaan. Salokanteleen grafiikkaa on nähty lukuisissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä ja hänen teoksiaan on hankittu mm. Ateneumin kokoelmaan, Sara Hildènin kokoelmiin, Aineen ja Wihuri-säätiön kokoelmiin, sekä ulkomaille mm. Wienin Albertina Collection -kokoelmaan, Museum Bojmans Van Beuningenin kokoelmaan Rotterdamissa ja Oslon National Museet:n kokoelmaan. Kuvataiteellisen työnsä ohessa hän on toiminut Kuvataideakatemian grafiikan lehtorina, Lahden taideinstituutin rehtorina ja Lahden ammattikorkeakoulun Muotoilu- ja taideinstituutin yliopettajana. Taiteilijan uraan ovat kuuluneet lisäksi lukuisat luottamustehtävät taiteilijajärjestöissä, valtion taidehallinnossa ja opetustoimessa.
  • Taiteilijahaku
  • Teoshaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Ohjeet taiteilijoille
  • Kirjaudu
  • Tietoa sivustosta
  • Palaute
  • Kysyttyä
  • Yhteystiedot
  • Käyttöehdot
  • Saavutettavuusseloste
  • Rekisteriseloste

Kuvataiteilijamatrikkeli