Valo ja kuva
Mezzotinta-menetelmässä pitkät työvaiheet, erityisesti laatan karhentaminen rouhimalla, saattavat tuntua puuduttavan yksitoikkoiselta työltä.
Henkilökohtaisesti koen rouhimisvaiheen kuitenkin antoisana. Voin pitkällisen prosessin aikana viipyillä omissa ajatuksissani ja myös kehitellä kaikessa rauhassa tulevaa kuva-aihetta. Koenkin, että rouhiminen on jonkinlainen siirtymäriitti asian tilasta toiseen. Jotain vastaavaa kokee taidemaalari pohjustaessaan itse kankaansa tai mahdollisesti urheilija verrytellessään ennen varsinaista suoritusta.
Huolellisesti karhennettu laatta antaa painettaessa syvän, yönmustan painojäljen. Kuva-aihe kaikkine valoineen saadaan painolaatasta esiin tasoittamalla sen karhennettua pintaa.
Kuvan tekemistä rouhitulle laatalle olenkin mielessäni verrannut camera obscuran toimintaan. Rouhittu laatta edustaa vertauksessa pimeää huonetta ja rouheiden tasoittaminen ja kiillottaminen valon tuomista sinne. Vähitellen prosessin aikana mustuudesta alkaa erottua tapahtumia, osan niistä jäädessä nurkkien pimentoihin. Tapahtumassa on jotain samaa, kun totuttelemme silmiämme erottamaan asioita yön pimeydestä.
Lopullinen grafiikan vedos on peilikuva. Samoin on se kuvajainen, joka valonsäteistä muodostaa ulkopuolisen todellisuuden heijastumia ”pimeän huoneen” sisään.