Pääillimmäinen ilmaisuni on grafiikka ja erityisesti syväpaino. Tekniikkani on juuri nyt (2022) ns. fotogravyyri / ImagOn. On vaikea määritellä tarkasti missä paikkani löytyy valokuvauksen, taiteen ja grafiikan välimaastosta. Itse haluan sanoa, että teen taidegrafiikkaa. Siinä mielessä näen valokuvaun ainoastaan työkaluna ja lähtökohtana, jossa toisaalta painamisen hetkellä koen muuttumisen dokumentaarisesta valokuvasta painotuotteeksi taiteellisena tekona. Tästä syntyy minulle taidetta, mysteeriä ja aikamuutoksia.
Olen useiden vuosien ajan työskennellyt ImagOn / Riston fotopolymeerikaiverrustekniikan kehittämisen ja tutkimuksen parissa. Graafikoitten piireissä on sanottu ja väitetty, että tämä tekniikka on toivoton, epävarma ja hatara. Tämä väite on haastanut minut ja on siten asettanut riman haastavalle korkeudelle. Tavoitteeni on ollut todistaa päinvastaista. Ei voi olla, että jokin voi olla niin epävarmaa, ettei hyviä tuloksia voi toistaa! Vastaus löytyy seurannasta, rutiinista ja tarkkuudesta.