Pauli Olavi Martikainen

Perustiedot

s. 1937, Lapinlahti
Kuvataiteilija, Taidemaalari
Asuinpaikka: Ylöjärvi, Räikäntie 3 A 14

Yhteystiedot

Puhelinnumero: 050 - 5528164 /Pauli ja Tuula

Oma esittely

Pauli Martikainen aloitti taitelijauransa Lappeenrannan taiteenystävien piirustuskoulussa, josta hän jatkoi Suomen Taideakatemian kouluun. Taidemaalariksi hän valmistui vuonna 1970. Hän on tehnyt pitkän työuran sekä taidemaalarina ja kuvataideopettajana että Halosten Museosäätiön taiteellisena asiantuntijana ja näyttelyarkkitehtinä.

Martikainen on piirtänyt aina, mutta ennen kaikkea hänet tunnetaan taidemaalarina. Aiemmin pelkistävään tyyliin maisemaa maalanneen taiteilijan tuotannon lähtökohdaksi on tullut rakenteellisuus, jossa muodot rikotaan ja maalataan pois. Martikaisen mukaan on tärkeää, että teokseen osaa jättää olennaisen, jolloin maalaukseen jää viiva ja luja runko. Hänen kuvauksensa aiheena voi olla puu, maisema tai figuuri. Teoksiin siirtyvät luonnossa esiintyvät kontrasti-ilmiöt ja jälkikuvat sekä värien hehku ja sävyt. ”Oleellista on miten sen kaiken oivaltaa maalatessa. Kaikkea ei tehdä, vaan se on jo olemassa”, Martikainen toteaa.

Martikainen on maalannut pääasiassa öljy- ja akryyliväreillä. Nopeasti kuivuvien akryylivärien käyttö sopii paremmin hänen spontaaniin työskentelytapaansa. Teoksen valmistuminen vie kuitenkin yleensä aikaa. Vaikka siveltimenveto on nopea, niin ajatusprosessi kestää kauan.

Vertikaalisommitelma-maalaus vuodelta 1991 sai ensiesiintymisensä Lapinlahden taidemuseossa tuoreeltaan. Maalaus valmistui museon näyttelytilassa samaan aikaan, kun rakennettiin taiteilijoiden Sakari Marila, Pauli Martikainen, Oiva Meriläinen, Jaakko Salmi, Anneli Sipiläinen ja Henry Wuorila-Stenberg ryhmänäyttelyä. Vertikaalisommitelmassa aihe on näin muutamassa hetkessä siirtynyt mielen kautta kankaalle ehyenä, oleellisen säilyttäen.

Riitta Mäki, Halosten museosäätiö
info@eemil.fi

Ajankohtaista

"LIVOHKA - kiitos ja näkemiin"
18.10. - 22.12.2019
Taidemuseo Eemil, yläkerta
Suistamontie 3
73100 Lapinlahti
040 - 1872678