26.1.2021
Olen 35-vuotias ammattikuvataiteilija ja olen työskennellyt kokopäiväisenä luovana yrittäjänä vuodesta 2016. Ylläpidin Tampereen Satamakadulla omaa Satama-ateljeeta vuoteen 2020 saakka ja tällä hetkellä työskentelen Tampereen Onkiniemessä sijaitsevassa taidetyötilassa, Onkiniemi ateljeella. Kirjoitan parhaillaan opinnäytetyötä Turun Taideakatemian ylempään Master-tutkintoon. Valmistuin Satakunnan AMK:sta Kankaanpään kuvataiteen yksiköstä kuvataiteilijaksi vuonna 2012, jonka jälkeen suoritin yritystoiminnan suunnittelun ja käynnistämisen opinnot vuonna 2014. […]
25.1.2021
Syntynyt Raahessa, opiskellut ja valmistunut Lapin yliopistosta (TaM). Keskeisimmät työskentelymenetelmät öljy- ja akryylimaalaus, valokuva, piirustus, sekatekniikka- ja installaatiotyöskentely.
23.1.2021
Olen kuvataiteilija, taiteen opettaja ja filosofian tohtori. Olen osallistunut lukuisiin yksityisiin ja ryhmänäyttelyihin sekä projekteihin Suomessa ja ulkomailla. Abstraktit, assosiatiiviset ja figuratiiviset öljymaalaukset, piirustukset, grafiikat ja sekatekniikan taideteokset ovat ominaisimpia tapoja ilmaista itseäni. Tärkein inspiraationi lähde tällä hetkellä on luonnon muuttuva luonne.
13.1.2021
Jyrki Tammi (s.1978) on Kuusamossa työskentelevä kuvataiteilija. Hän on valmistunut Taiteen maisteriksi Lapin Yliopistosta 2019. Ennen maisterintutkintoaan Tammi on opiskellut taidetta ja kulttuurialaa monipuolisesti. Perinteisen kuvantekemisen ohella taiteilija on perehtynyt esimerkiksi graafiseen suunnitteluun, valokuvaukseen ja soveltavaan kuvataiteeseen. Jyrki Tammi on järjestänyt ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Helsingissä vuonna 2016. Taiteilija yhdistelee maalauksissaan abstraktia ja esittävää. Sattuma ja hallinta […]
7.1.2021
Olen koulutukseltani sisutusarkkitehti. Tullessani työelämään 1970 -luvun alussa alkoi voimakas kaupunkikeskustojen kehittäminen viihtyisäksi asuinympäristöksi. Työssäni yhdyskuntasuunnittelun konsulttitoimistossa sain mahdollisuuden suunnata osaamiseni ”yhteisten olohuoneiden”, kaupunkikeskustojen julksiten tilojen arkkitehtoniseen suunnitteluun, jonka myötä olin mukana kehittämässä lukuisien suomalaisten kaupunkien keskustoja vetovoimaisiksi palveluiden ja oleskelun paikoiksi. Näistä ovat esimerkkeinä Aleksanterinkatu Helsingissä ja Jyväskylän kävelykeskusta. Työurani loppupuolella toteutin ammoisen haaveeni […]
6.1.2021
Svetlana Ruoho on valmistunut vuonna 2000 Pietarin Ilja Repinin mukaan nimetystä Taideakatemiasta. Hän on asunut ja työskennellyt Suomessa vuodesta 2012 lähtien. Hänen työhuoneensa sijaitsee entisen Ateljeesäätiön tiloissa Espoon Kilossa. Ruoho on Taidemaalariliiton, Espoon Kuvataiteilijat ry:n (EKT) ja Jyväskylän Taiteilijaseura ry:n (JTS) jäsen. Hän toimii aktiivisesti Espoon Taiteilijakillan hallituksessa. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus muotokuvien […]
13.12.2020
Lapsesta saakka olen aina piirtänyt, maalannut, valokuvannut ja kirjoittanut. Taide on oma kieleni ja itsestäänselvä identiteettini. Synnyin Helsingissä ja olen asunut monissa paikoissa, ympäri Suomea. Kymmenisen vuotta elämästäni olen matkustellut ja asunut Euroopassa ja Aasiassa, kuten esimerkiksi Pariisissa, Lontoossa ja Intiassa. Vuonna 2003 valmistuin Kankaanpään opistosta ryhmänohjaaja-artesaaniksi. Opiskelin siellä esimerkiksi kankaanpainantaa, lasitöitä ja keramiikkaa. Taideopintoni […]
18.11.2020
Taideopinnot Suomen Taideakatemian koulu 1963-1967 Yksityisnäyttelyt Tampere 1967, 1971 Helsinki 1969, 1970 Kemi, Vaasa ja Seinäjoki 1970 Rovaniemi ja Porvoo 1970 Sydney, Australia 1973 Tukholma, Ruotsi 1981 Kangasala 1983, 1984 Galleria Raffaello, Nurmo 2002 Kansainväliset näyttelyt ja Suomen taiteen näyttelyt ulkomailla Suomen Taideakatemian koulun näyttely, Leningrad 1964 Firenzen kansainvälinen taidenäyttely, Italia 1969 Monacon kansainvälinen taidekilpailu […]
16.9.2020
Tekstiili- ja ympäristötaiteilija Sanna Majander (s. 1974) työskentelee Taidekeskus Antareksessa, Kouvolassa. Majander on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta v. 2002. Taiteellisen työskentelyn lisäksi Majander on toiminut kulttuurialan opettajana, kuraattorina sekä alan luottamustehtävissä. Taiteilijan teoksia on useiden museoiden ja valtion taidekokoelmassa.