10.8.2020
Markus Jäntti opiskeli kuvataidetta Berliinin taideyliopistossa professori Robert Lucanderin johdolla (2013-2019), taidepedagogiikkaa Helsingin taideyliopistossa (2020-2022) ja osallistui Hunter Collegen ”Studio Art” -maisteriohjelmaan New Yorkissa (2018). Jäntti toimii maalaustaiteen vierailevana lehtorina Berliinin taideyliopistossa.
18.5.2020
Sara Manninen (s. 1996) on Turussa toimiva taidegraafikko. Manninen työskentelee fotopolymeerin, litografian sekä installaation parissa. Manninen valmistui Turun Taideakatemiasta 2019. Hänen teoksiaan on ollut esillä muun muassa Galleria G:ssä Nuoret Taidegraafikot 2018 -näyttelyssä sekä viimemmiten 2019 Turun Taiteilijaseuran 95. vuosinäyttelyssä Turun Taidehallissa. Manninen on vuoden 2020 Turun Taidegraafikoiden 100:n vedoksen sarjasta koostuvan kannatusjäsentyön tekijä. […]
29.4.2020
Olen syntynyt Mikkelissä v. 1974. Mikkelissä olen käynyt peruskoulun ja lukion, jonka jälkeen olen opiskellut kuvataidetta ja eri käsityötekniikoita useissa oppilaitoksissa. Ohjaustoiminnan artenomiksi valmistuin Kankaanpään Opistosta v. 2002. Kuvataiteilijana olen toiminut v. 2004 lähtien, kuvataiteilijaksi (AMK) valmistuin v. 2011 Lahden ammattikorkeakoulusta / Taideinsituutista. Kuvataiteilija YAMK -tutkinnon suoritin vuonna 2021 LAB -ammattikorkeakoulussa. Työskentelen omalla työhuoneella Mikkelissä […]
16.3.2020
Olen taiteen maisteri, valmistunut Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen osastolta vuonna 2001. Työskentelin 20 vuotta taiteilijamuotokuvaajana, jonka jälkeen muutin Koskenkylän maaseudulle kuvataiteilijaksi. Asun pienellä Solis-tilalla, jossa pidän kesägalleriaa (Galleria Solis). Kuulun helsinkiläiseen taiteilijaryhmään Taivaallinen Akatemia, jossa piirrämme viikoittain elävää mallia ja pidämme säännöllisesti yhteisiä näyttelyitä. Taivaallisen töistäni olen valmistelemassa kuvakirjaa nimeltä 3 Min People / Kolmen minuutin […]
5.2.2020
Turun Taideakatemiassa (ent. Turun piirustuskoulu) opiskellut ja 2019 valmistunut Rosa Helin (s. 1981) asuu ja työskentelee Turussa ja Helsingissä. Hän on pitänyt yksityisnäyttelyitä mm. Turussa Auran Galleriassa, Sipoossa Gumbostrand Konst & Formissa ja Oulussa. Hän on osallistunut yhteisnäyttelyihin mm. Aboa Vetus & Ars Novassa ja Turun Taidehallissa.
4.2.2020
Helsingissä asuva ja työskentelevä Mira Roivainen (s.1990, Espoo) on ammatiltaan kuvataiteilija ja lavastaja. Roivainen on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun AMK:n Taideakatemiasta vuonna 2017 sekä Taiteen kandidaatiksi esittävien taiteiden lavastuksen koulutusohjelmasta Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta vuonna 2024. Opinnot täydentyvät Teatterikorkeakoulussa vielä Taiteen maisterin opinnoilla. Roivaisella on takanaan myös muita taideopintoja muun muassa National College of Art and Design:ssa Dublinissa […]