Hyppää sisältöön

Kuvataiteilijamatrikkeli

  • Taiteilijahaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Teoshaku

  • Suomi
  • English

Linkki Suomen Taiteilijaseuran sivustolle

Tämä sivu vaatii kirjautumisen.
Äikä
Loading...

Merja Kupari: Äikä

Istun luokkakokouksessa. Me entiset oppikoululaiset muistelemme yhteisiä kouluvuosiamme. Olen kuvitellut muistavani lähes kaiken. Mutta yllätyn, kuinka paljon
”aukkoja” onkin muistoissani. Lopulta saamme niistä aikaan hauskan kokonaisuuden.

Seuraavien teosteni yhdistäväksi tekijäksi nousivat aivoni muistijäljet. Aloitin työskentelyn palauttamalla mieleeni kouluaikaisten asioiden tapahtumajärjestyksiä sekä syy-yhteyksiä. Ne johtivat minut syvälle yksittäisiin muistoihini, joita sitten lähestyin eri muotojen ja värien avulla. Käytin ”muistilappuina”, muistelemalla, mm. erilaisten tekstiilien ja tavaroiden kuoseja ja värejä.

Yllättävästi tietyt hajut ja tuoksut toivat kaikkein voimakkaimmin esiin eri tunnetiloja ja tapahtumia; välähdyksen omaisina muistikuvina eri paikoista, esineistä ja jopa henkilöistä. Sain nenääni jumppasalin pukuhuoneen lemun, hajukumin maun,
enkun maikan harmauden, uuden olkalaukkuni muovisen aniliininpunan…
Taiteilijan sivulle
Edellinen teosSeuraava teos

Taiteilijan teoksia

Teoksen nimi: Äikä
Äikä
Teoksen nimi: Alouette
Alouette
Teoksen nimi: Kevät
Kevät
Teoksen nimi: Päivä Prinsessana
Päivä Prinsessana
Teoksen nimi: Phenomena
Phenomena
Teoksen nimi: Memory traces
Memory traces
Teoksen nimi: Barracks
Barracks
Teoksen nimi: Picnic In my old Backyard
Picnic In my old Backyard
  • Taiteilijahaku
  • Teoshaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Ohjeet taiteilijoille
  • Kirjaudu
  • Tietoa sivustosta
  • Palaute
  • Kysyttyä
  • Yhteystiedot
  • Käyttöehdot
  • Saavutettavuusseloste
  • Rekisteriseloste

Kuvataiteilijamatrikkeli