30.3.2020
Näyttelykuva ArtUp Punkaharju, Tuunaansaaren luolasto, Betonitalo 2019
30.3.2020
Ruusunpunaisessa taivaankannessa hohti rakennelma korkealla heidän yläpuolellaan, Jaana Ahjokangas, Serigrafia ja akryylimaalaus pellavalle
30.3.2020
Tarunomaisten kilpataistelijoiden torsot nousivat sinisestä pilvestä, 2015. Serigrafia ja akryyli kankaalle n. 40 x 35 cm
30.3.2020
Taiteilija tarkastelee esillä olevien teosten kautta menneisyyttä nykyisyydessä ympäristökokemuksen kontekstissa. Lähtökohtana on ajan kulku, jonka käsitteitä liike ja aika hän on tuonut esiin käsittelemällä aihetta eri menetelmin. Ajan kulkuun liittyy väistämätön rappeutuminen, taustat korostavat kertaalleen palaneiden torsojen olemusta rosoisina ja käärinliinaa muistuttavina. Teokset saavat värinsä päivän kierrosta; valon aallonpituuksien aamun sinertävästä valosta laskevan auringon punaisiin […]
30.3.2020
MATKALLA UTOPIAAN Teossarja koostuu serigrafioista. Ohi kiitävien hetkien ja tilanteiden muistot ja vaikutukset ovat kiinnostaneet taiteilijaa, hänen työskentely perustuukin maiseman kokemisen kautta ympäristön muotojen ja yksityiskohtien havainnointiin. Tarkkailu jalostuu kokemisen tuottamien muistojen kautta grafiikaksi ja valokuviksi. ”Kuvataiteilijana ja muotoilijana työstän valokuvaa ja kokeellista grafiikkaa, joiden mahdollistamin menetelmin käsittelen taiteessani ympäristösuhdetta ja kokemuksen ilmentymistä.” Matkalla Utopiaan […]
30.3.2020
näkymä näyttelystä, galleria 5 Oulu 2019
30.3.2020
näkymä näyttelystä, galleria 5 Oulu 2019