Olen tekstiili- ja kuvataiteilija, jonka tämän hetkisen intohimon kohteena ovat tilalliset teokset, joissa käsittelen ihmisen suhdetta toisiinsa ja ympäröivään maailmaan. Käytän teoksissani paljon käsityötekniikoita ja fyysisellä tekemisellä on olennainen rooli. Taiteen tekemisen metodi uusmaterialismi kuvaa tekemisen tapaani. Haen ja saavutan intensiivisen suhteen pitkäaikaisen työkaverini lakanakankaan kanssa. Materiaali ei ole vain jotain, vaan taiteilija ja materiaali toimivat yhteistyössä. Taiteen tekemiseni lähtee liikkeelle valkoisesta lakanakankaasta, jota työstän kuvioimalla eli serigrafialla kankaalle sekä maalaamalla. Sen jälkeen jatkan työstöä jäykistämällä, viiltelemällä, ompelemalla; riippuen siitä, minkälaista luonnetta teokseen haen.
Työskentelen kotini yhteydessä olevalla työhuoneella. Minulla on ollut työhuone aina kotini yhteydessä. Se sopii työskentelytapaani sekä käyttämääni materiaaliin. Teen isoja pintoja, joiden värikerrosten täytyy antaa kuivua ennen uutta väriä. Kankaan jatkotyöstö on fyysisesti kuormittavaa ja sitä täytyy tehdä pienissä osissa.
Lähden liikkeelle kaksiulotteisesta materiaalista, valkoisesta lakanakankaasta, jota työstän kuvioimalla serigrafialla, maalaamalla ja jäykistämällä. Teen installaatioita ja tilaan rakennettuja veistoksia. Osassa teoksista metalliset rakenteet ovat osa teoksen muotokieltä ja visuaalisuutta. Samaan aikaan kun teen muotoa, katson syntyvää teosta kuin ei-esittävää kolmiulotteista maalausta.
Teokseni kommentoi ja tuo esiin ihmisten keskinäistä olemista. Teosteni lähtökohta on usein ihmisten väliset vuorovaikutustilanteet. Taide mahdollistaa asioiden tutkimisen ja eteenpäin viemisen. Käyttämäni materiaali kantaa jo itsessään muistoja. Lähes jokaisella on kokemus puhtaissa lakanoissa nukkumisesta. Aika monella on kokemus myös peiton alle piiloutumisesta. Materiaalini lakanakangas omaa pitkän historian ihmiskunnan vaatettajana ja suojaajana. Ihmiskunnan kehittyessä myös tietoisuuden tila eri asioista on lisääntynyt. Puuvillaan liitetään aiempaa enemmän pehmeiden ja nostalgisten arvojen lisäksi ristiriitaisia ajatuksia, jotka liittyvät sen viljelyn kuluttamaan veteen sekä sen vaatimien lannoitteiden ja rikkaruohomyrkkyjen sairastuttamiin maaperään ja viljelijöihin. Lakanakangas kantaa samanlaista taakkaa mukanaan kuin ihminen omassa kehossaan.
Teen paljon fyysisesti ja kokeiluja isossa mittakaavassa. Aluksi työstän ideaa tiedostamatta ja tietoisesti. Kirjoitan, luonnostelen, käyn välillä kävelyllä, nostan jonkun elementin roikkumaan, kuvaan sitä. Työskentelyn aikana materiaali osin johdattaa uuden äärelle. Teen kokeiluja, roikotan, taittelen, leikkelen ja haen muotoja. Teoksen tausta-ajatus, tutkimukseni kohde, kulkee koko ajan edellä ja minä luon sitä kuvaksi.
Minua kiinnostaa tilat ja niiden välittämät tunnelmat. Tilat mahdollistavat yksinolon / yhdessäolon. Kiinnostavaa on myös ihmisten suhde tiloihin ja toisiinsa sekä niiden tulkitseminen kuvataiteen keinoin. Luon tilasta oman tulkintani häivyttämällä tilan rajoja, luomalla uuden tilakokemuksen installaation välityksellä. Teokseni kommentoi ja tuo esiin ihmisten keskinäistä olemista. Samalla tilani ja tilalliset teokseni ovat kuin jokaisen kokijan henkilökohtaisia mielikuvia tiloista. Kaaret ja leikkaukset vievät ajatukset holvien ja palatsien/ lehvästön ja luonnonmuotojen/ ihmisruumiin mielikuviin. Tulkitsemme näkemäämme omien kokemustemme ja oletustemme pohjalta.
Teoksissani olen käsitellyt luonnon ja ihmisen muovaamia / määrittämiä tiloja. Teosten kerroksellinen ja viilletty rakenne kuvastaa yhtä lailla suojautumisen tarvetta ja uhkaa, mutta myös asian käsittelyä ja etäisyyden kertymistä. Vuoden 2020 teemana taiteen tekemisessäni oli ”Tutkimuksia riittävästä suojasta”. Teema on alkanut henkilökohtaisista kokemuksista vuoden 2019 lopulla laajentuen maailman tilanteen muuttuessa yhteisölliseen kokemukseen. Suojautumisen tarve voi olla yhtä aikaa henkilökohtainen ja yleinen. Suojautumisen tarpeeseen liittyy uhkaa ja tarvetta piiloutua. Minua taiteilijana kiinnostaa hetki, kun uhka alkaa poistua. Suojaverhoa voi jo hieman raottaa tai suojautunut huomaakin ajan tehneen tehtävänsä ja uhkan olleen todellisuudessa uuden kohtaamisen pelkoa. Vuonna 2021 teokseni alkoivat kertoa muistoja lapsuuden tilallisista kokemuksista, leikkihetkistä lakanapyykin keskellä. Mittakaava suureni aikuisen mittakaavaan ja lapsuuden muistoihin sekoittui tietoisuus tästä hetkestä.