21.8.2018
TAIDEKOULUTUS: Turun piirustuskoulu 1990-1993, kuvanveisto. Lahden taideinstituutti / Lahden ammattikorkeakoulu, grafiikan jatkolinja 1993 – 1994, ammattikorkeakoulututkinto 1998.
21.8.2018
Hakeuduin taidekouluun 1991, koska uskoin, että taide antaa vastauksia elämän peruskysymyksiin. Olen opiskellut keskeisimmissä taidekoulussa Etelä- ja Itä-Suomessa joko kokopäiväopiskelijana tai tehden erityisopintoja. Minkä jälkeen olen todennut että vastauksien sijaan löydän vain lisää kysymyksiä. Myöskään ulkomaan opinnot eivät ole antaneet minulle korkeinta tietoa, joten opiskelen edelleen. Kuvaavinta työskentelystäni on se, että minulla on vahva tarve kyseenalaistamiseen […]
21.8.2018
Johanna Rytkölä (s. 1956) valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta kuvataideopettajaksi vuonna 1982 ja Taiteen maisteriksi keramiikkataiteen osastolta vuonna 1986. Johanna Rytkölän debyyttinäyttely oli Helsingissä Galleria Brondalla vuonna 1988. Rytkölä on tämän jälkeen pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä sekä osallistunut yhteis- ja ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla (mm. Saksa, Itävalta, Ranska, Espanja, Japani, Korea, Taiwan, Kiina, Kanada, Yhdysvallat, Norja, Tanska, Irlanti, […]
21.8.2018
Elina Ruohonen (s. 1970) on kuva-, tila- ja käsitetaiteilija. Uusimpana avauksena hän työskentelee myös äänitaiteen parissa. Hänen ääniteoksiaan on esitetty osana audiovisuaalisia näyttelyitä ja teoskokonaisuuksia. Ruohonen on työskennellyt ekologisen taiteen parissa usean vuoden ajan. Hän on esittänyt meren tilaa käsitteleviä teoksia mm. Korppoströmissä, Saariston Tutkimus ja taidekeskuksessa, Kuusiston taidekartanossa sekä Olohuone 306,4 km2 – kaupunkitaidetapahtumassa […]
21.8.2018
Saarto on syntynyt 1961 Kotkassa ja hän asuu ja työskentelee Helsingissä. Vuodesta 2000 lähtien hän on luennoinut, opettanut ja pitänyt työpajoja useissa taidekouluissa, mm. Aalto -yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa Median laitoksella sekä Avoimessa yliopistossa, edesmenneessä Taideteollisessa Korkeakoulussa, Teknillisessä Korkeakoulussa, Turun taideakatemiassa, Lahden Muotoiluinstituutissa (Lahden AMK) sekä Eestin taideakatemiassa (Eesti kunstiakadeemia). Ennen vuotta 2000 Saarto […]
21.8.2018
Riikka Wesamaa (s.1970) on helsinkiläinen taidemaalari. Hänen pääasiallinen ilmaisukeinonsa on temperamaalaus, mutta hän työskentelee myös öljyllä ja tekee piirustuksia. Hän on esittänyt teoksiaan vuodesta 1995 alkaen useissa yksityisnäyttelyissä mm. taidemaalariliiton galleriassa ja galleria Huudossa Helsingissä, galleria Saskiassa Tampereella sekä Porvoon taidehallissa ja osallistunut useisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin. Hänen teoksiaan on Suomen valtion, Sara Hildenin taidemuseon […]