21.8.2018
Marja-Liisa Aalto-Annala (s.1939 Lapua) Valmistui kuvaamataidonopettajaksi Taideteollisesesta oppilaitoksesta 1962. Jatkoi taideopintota 1963-64 A.Tuhkan taidegrafiikan kurssiatejeessa, 1964-66 Suomen Taideakatemian koulussa ja 1967 Academie Julianissa Pariisissa. Toimi kuvaamataidonopettajana 1969-1999 Lapinjärvellä. Ensimmäinen yksityisnäyttely 1994 Loviisassa. Sen jälkeen yksityisnäyttelyjä on ollut 14. Osallistunut myös lukuisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla. Asuu ja työskentelee Loviisassa.
21.8.2018
Työskentelen kotona työhuonerakennuksessa Lammilla. Yksityisnäyttelyitä olen pitänyt Hämeenlinnassa, Helsingissä, Turussa, Rovaniemellä ja Jyväskylässä. Ryhmä- ja yhteisnäyttelyissä eri puolilla Suomea sekä Ruotsissa, Englannissa ja Saksassa lähinnä Hämeenlinnan Taiteilijaseuran ja ArsHämeen jäsenten kanssa. Teoksia kokoelmissa mm. Hämeenlinnan Taidemuseossa, Suomen valtiolla, Lammin kunnassa ja useissa paikallisissa yrityksissä mm. Voglia Oy, Lammin Osuuspankki, Lammin Säästöpankki. Virallisia muotokuvia Lammin kunta; […]
21.8.2018
Jaakko Himanen on tamperelainen kuvanveistäjä ja ympäristötaiteilija. Veistoksia hän tekee lasikuidusta ja valmisesineistä. Ympäristötaidetta paikan, tilanteen ja ajan mukaan.
21.8.2018
Erja Laakkonen 6.6.1955 Helsinki Kuvataiteilija, ympäristötaiteilija, Taidemaalariliitto ry:n, Valokuvataiteilijoiden liiton ja Helsingin Taiteilijaseuran jäsen. Valokuvaa, tekee ympäristötaidetta, taiteilijakirjoja, vedostaa uniikkivalokuvia ja -grafiikkaa Valmistunut Taidekoulu Maasta 1994. Käynyt Kuvataideakatemiassa täydennyskoulutuskursseja 1999. Suorittanyt TAMKssa kuvataiteilijan erikoistumisopinnot 2002 ja SAMKssa kuvataiteilijan erikoistumisopinnot 2008. Osallistujana ja tuottajana useissa ympäristrtaidenäyttelyissä. Yksityisnäyttelyt: Pimeä vuodenaika Galleria Rikhardissa Helsingissä 2009, Löytöretki Laterna Magicassa […]
21.8.2018
Syntynyt Helsingissä 30.10.1972, asuu ja työskentelee Helsingissä. OPINNNOT 1997 Porin Taidekoulu, vapaaoppilaana videotaiteen puolella 1992-1996 Vapaa taidekoulu, taidemaalarin ammattitutkinto YKSITYISNÄYTTELYT 2011 Galleria Johan S. maalauksia, Helsinki 2010 Porvoon taidehalli, maalauksia, yhdessä Heli Hietalan kanssa.Porvoo 2009 Arabianrannan kirjasto, akvarelleja, Helsinki 2007 Galleria BE´19, esillä maalauksia, Helsinki RYHMÄNÄYTTELYT 2010 ”Taivas ja Helvetti” KaaSun taiteilijoiden vuosinäyttely, Puristamo, Helsinki […]
21.8.2018
Syntynyt Kemin maalaiskunnassa 1956. Kirjoittanut ylioppilaaksi Kemin Lyseon lukiosta 1976. Tukholmassa 1977-79 sekalaista; sairaala-apulainen, suomenkielen opintoja Tukholman yliopistossa.Kankaanpään Taidekoulu 1979-82. Academy of fine art Leningrad/ St Petersburg /kuvanveiston jatko-opintoja 1987-88. Kuopion kuvataiteilijat , Ars Libera ry:n valtakunnalliset näyttelyt 1980-1998. Kuopion kuvataiteilijoiden puheenjohtaja 1996-99 Kuvataiteen läänintaiteilija Keski-Suomen Taidetoimikunta Jyväskylä 1998-2002 Mäntän kuvataideviikkojen kuraattori 2001 Purnun Taidekeskuksen […]
21.8.2018
Olen toiminut ammattitaiteilijana vuodesta 1993, oman toiminimen perustin vuonna 1996. Olen aloittanut taideopintoni Suomessa Pertti Summan johdolla Helsingin yliopiston piirustuslaitoksella 1987. Minulle oli luontevaa lähteä opiskelemaan ulkomaille. Ison osan lapsuudestani opiskelin, vanhempieni työstä johtuen, kansainvälisissä kouluissa Lähi-Idässä. Valmistuin taidegraafikoksi Rotterdamin kuvataideakatemiasta / Willem de Kooning akatemiasta Hollannista vuonna 1993 taidegrafiikka pääaineena, taidemaalaus sivuaineena. Työskentelen omilla […]
21.8.2018
B.FA Free Art School M.FA Finnish Academy of Fine Arts (Painting) Member of Finnish Painters’ Union