Hyppää sisältöön

Kuvataiteilijamatrikkeli

  • Taiteilijahaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Teoshaku

  • Suomi
  • English

Linkki Suomen Taiteilijaseuran sivustolle

Tämä sivu vaatii kirjautumisen.
Kampaamo
Loading...

Markus Tuormaa: Kampaamo

Valmistumisvuosi: 2009
Tekniikka: Tilateos, performanssi
Kampaamo on työhuone, jossa on kaikki, mitä tarvitaan muistojen kampaamiseksi hiuksiin. Seinillä on kuvia kampauksista ja niihin liittyviä kertomuksia. Kampaukset muistuttavat usein maisemamaalauksia ja niinpä kampaamoni on kuin maisemamaalarin työhuone. Kampa ja harja ovat ateljeeni siveltimiä. Kun malli istuu tuolille, kampaan hänen hiuksiinsa muotokuvan. Kuva syntyy keskustelustamme. Kampaukset ovatkin yhtä aikaa maisemia ja muotokuvia. Niiden kuvanomaisuus on tosin kyseenalaista, sillä malli, aihe ja teos ovat yksi ja sama.

Teos on ollut esillä Galleria Huudossa vuonna 2009 ja sittemmin muun muassa Viivasta tilaan näyttelyssä Kuntsin modernin taiteen museossa Vaasassa 2023-2024.

 

Taiteilija kertoo teoksesta kirjoituksessaan "Hiusviivoja, hiilipiirroksia". Kirjoitus julkaistu teoksessa Heikkilä, M. & Johansson, H. (toim.): Viivan filosofia. Kuvataideakatemia 2014.

Taiteilijan sivulle

Lisäkuvat teoksesta

Lisäkuva teoksestaLisäkuva teoksestaLisäkuva teoksesta
Edellinen teosSeuraava teos

Taiteilijan teoksia

Teoksen nimi: Nimeämätön
Nimeämätön
Teoksen nimi: Pehmeä
Pehmeä
Teoksen nimi: Kampaamo
Kampaamo
Teoksen nimi: ”Portti” sarjasta Kampaamo
”Portti” sarjasta Kampaamo
Teoksen nimi: ”Keltainen hiusnauha” sarjasta Kampaamo
”Keltainen hiusnauha” sarjasta Kampaamo
Teoksen nimi: Tarvaspään talvipäiväkirja
Tarvaspään talvipäiväkirja
Teoksen nimi: Ainon tuohilötöt
Ainon tuohilötöt
Teoksen nimi: Havumetsä
Havumetsä
Teoksen nimi: Järven maalaamaa
Järven maalaamaa
Teoksen nimi: Pehmeähavuinen metsä
Pehmeähavuinen metsä
Teoksen nimi: Kivihiilitie
Kivihiilitie
Teoksen nimi: Kivihiilipiirros
Kivihiilipiirros
Seuraavat
  • Taiteilijahaku
  • Teoshaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Ohjeet taiteilijoille
  • Kirjaudu
  • Tietoa sivustosta
  • Palaute
  • Kysyttyä
  • Yhteystiedot
  • Käyttöehdot
  • Saavutettavuusseloste
  • Rekisteriseloste

Kuvataiteilijamatrikkeli