Kuvataiteilijan työ on minulle jatkuvaa murtautumista ulos niistä raameista ja odotuksista, joita olen asettanut itselleni tai joita muut ovat asettaneet minulle.
Se tarkoittaa alituista uudistumisleikkiä, uusien asioiden etsimistä ja löytämistä.
Työskentelyni lähtökohtina ovat usein teosten sisällölliset ulottuvuudet, eikä niinkään taideteosten toteuttamisen välineet. Olen siis käsitetaiteilija.
Tästä johtuen olen tehnyt piirustuksia, maalauksia, taidegrafiikkaa, sarjakuvia, kuvituksia, veistoksia, esinekoosteita, tilateoksia, levyn- ja kirjankansia, lyhytelokuvia, musiikkia ja yhden romaanin. Kutsun itseäni kenties syystäkin kuvataiteen moniottelijaksi.
Teoksieni keskeinen sisällöllinen teema on kaiken katoavaisuus. Tämän aiheen vastapainona taiteelliseen ilmaisuuni kuuluu myös leikkisyys ja pelillisyys.
Luovan työn osalta olen viime vuosina keskittynyt lähinnä tilateoksiin, sarjakuviin ja kirjoittamiseen.
Olen myös suosinut parityöskentelyä löytääkseni uusenlaisia ilmaisumuotoja ja tuoreita taiteen sisältöjä.
Taideduoja, joissa olen mukana ovat UotiSaha (yhdessä Johanna Uotisen kanssa) ja Hypnobatia (yhdessä Jukka Suhosen kanssa).
UotiSaha on manifestoitunut 12 kertaa (alkaen vuodesta 1996) ja Hypnobatia 13 kertaa (alkaen vuodesta 2007).
Olen Joensuun taiteilijaseuran ja Artists' Association Muun jäsen.