Hyppää sisältöön

Kuvataiteilijamatrikkeli

  • Taiteilijahaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Teoshaku

  • Suomi
  • English

Linkki Suomen Taiteilijaseuran sivustolle

Jokke Saharinen

Jokke Saharinen
Kotisivut
CV

Perustiedot

s. 1969, Kuopio
kuvataiteilija, sarjakuvataiteilija, kirjailija, hypnobaatikko
Asuinpaikka: Joensuu

Yhteystiedot

Sähköposti: jokke.saharinen(at)gmail.com

Oma esittely

Kuvataiteilijan työ on minulle jatkuvaa murtautumista ulos niistä raameista ja odotuksista, joita olen asettanut itselleni tai joita muut ovat asettaneet minulle.

Se tarkoittaa alituista uudistumisleikkiä, uusien asioiden etsimistä ja löytämistä.

Työskentelyni lähtökohtina ovat usein teosten sisällölliset ulottuvuudet, eikä niinkään taideteosten toteuttamisen välineet. Olen siis käsitetaiteilija.

Tästä johtuen olen tehnyt piirustuksia, maalauksia, taidegrafiikkaa, sarjakuvia, kuvituksia, veistoksia, esinekoosteita, tilateoksia, levyn- ja kirjankansia, lyhytelokuvia, musiikkia ja yhden romaanin. Kutsun itseäni kenties syystäkin kuvataiteen moniottelijaksi.

Teoksieni keskeinen sisällöllinen teema on kaiken katoavaisuus. Tämän aiheen vastapainona taiteelliseen ilmaisuuni kuuluu myös leikkisyys ja pelillisyys.

Luovan työn osalta olen viime vuosina keskittynyt lähinnä tilateoksiin, sarjakuviin ja kirjoittamiseen.

Olen myös suosinut parityöskentelyä löytääkseni uusenlaisia ilmaisumuotoja ja tuoreita taiteen sisältöjä.

Taideduoja, joissa olen mukana ovat UotiSaha (yhdessä Johanna Uotisen kanssa) ja Hypnobatia (yhdessä Jukka Suhosen kanssa).

UotiSaha on manifestoitunut 12 kertaa (alkaen vuodesta 1996) ja Hypnobatia 13 kertaa (alkaen vuodesta 2007).

Olen Joensuun taiteilijaseuran ja Artists' Association Muun jäsen.

Näytä biografia
KARJALAINEN 08.03.2022

KULTTUURITOIMITUS 12.01.2022

KVAAK.FI 31.12.2021

KARJALAINEN 06.04.2021

KVAAK.FI 29.03.2021

SAVON SANOMAT 23.05.2020

KARJALAINEN 19.05.2020

KARJALAN HEILI 14.03.2020

KARJALAINEN 26.09.2018

KARJALAINEN 26.09.2016

YLE 15.02.2016

KARJALAINEN 09.07.2015

KARJALAINEN 08.04.2015

KARJALAINEN 26.03.2015

KARJALAINEN 25.02.2014

KARJALAINEN 16.03.2013

KVAAK.FI 22.11.2012

KARJALAINEN 10.05.2012

ALASTON KRIITIKKO 08.08.2011

YLE 27.11.2010

KVAAK.FI 08.06.2008

Taiteilijan teoksia

Teoksen nimi: HULLUUDEN VUORILLA, 2021
HULLUUDEN VUORILLA, 2021
Teoksen nimi: AD 2021, 2021
AD 2021, 2021
Teoksen nimi: AD 2020, 2020
AD 2020, 2020
Teoksen nimi: UOTISAHA 1.01, 2020
UOTISAHA 1.01, 2020
Teoksen nimi: VÄRI AVARUUDESTA, 2020
VÄRI AVARUUDESTA, 2020
Teoksen nimi: SIELUNVELJET, 2020
SIELUNVELJET, 2020
Teoksen nimi: HYPNOBATIA, 2018
HYPNOBATIA, 2018
Teoksen nimi: SYNTAX ERROR, 2018
SYNTAX ERROR, 2018
Teoksen nimi: ARSKAN OPISSA, 2016
ARSKAN OPISSA, 2016
Teoksen nimi: HYPNOBATIA, 2016
HYPNOBATIA, 2016
Teoksen nimi: HYPNOBATIA, 2015
HYPNOBATIA, 2015
Teoksen nimi: HYPNOBATIA, 2015
HYPNOBATIA, 2015
Teoksen nimi: HYPNOBATIA, 2015
HYPNOBATIA, 2015
Teoksen nimi: T. HURMA, 2013
T. HURMA, 2013
Teoksen nimi: HYPNOBATIA, 2013
HYPNOBATIA, 2013
Teoksen nimi: ARTSI JA TATSI, 2013
ARTSI JA TATSI, 2013
Teoksen nimi: UOTISAHA WAS HERE, 2012
UOTISAHA WAS HERE, 2012
Teoksen nimi: HYPNOBATIA, 2011
HYPNOBATIA, 2011
Teoksen nimi: HYPNOBATIA, 2011
HYPNOBATIA, 2011
Teoksen nimi: HYPNOBATIA ESITTÄÄ: RIGOR MORTIS, 2010
HYPNOBATIA ESITTÄÄ: RIGOR MORTIS, 2010
Teoksen nimi: CROQUIS, 2010
CROQUIS, 2010
Teoksen nimi: YHTENÄ KAUNIINA PÄIVÄNÄ, 2010
YHTENÄ KAUNIINA PÄIVÄNÄ, 2010
Teoksen nimi: HYPNOBATIA, 2009
HYPNOBATIA, 2009
Teoksen nimi: HYPNOBATIA, 2008
HYPNOBATIA, 2008
Teoksen nimi: LÄSNÄ-POISSA, 2008
LÄSNÄ-POISSA, 2008
Teoksen nimi: HYPNOBATIA, 2007
HYPNOBATIA, 2007
Teoksen nimi: HOMO LUDENS, 2004
HOMO LUDENS, 2004
Teoksen nimi: PRINSSI JA 1/2 VALTAKUNTAA, 2003
PRINSSI JA 1/2 VALTAKUNTAA, 2003
Teoksen nimi: KUULAMAATTI, 2003
KUULAMAATTI, 2003
Teoksen nimi: PULTERI, 2002
PULTERI, 2002
Teoksen nimi: SMALLTOWN, 2001
SMALLTOWN, 2001
Teoksen nimi: ADAM SARLECH, 2000
ADAM SARLECH, 2000
Teoksen nimi: KOTISIVUT 57m2, 2000
KOTISIVUT 57m2, 2000
Teoksen nimi: UKKO-KOLIN JÄLJILLÄ, 2000
UKKO-KOLIN JÄLJILLÄ, 2000
Teoksen nimi: MEDIA VITA IN MORTE SUMUS, 2000
MEDIA VITA IN MORTE SUMUS, 2000
Teoksen nimi: MATKA-ARKUT, 1999
MATKA-ARKUT, 1999
Teoksen nimi: PYHÄINJÄÄNNÖSLIPAS, 1999
PYHÄINJÄÄNNÖSLIPAS, 1999
Teoksen nimi: PÄIVÄSTÄ PÄIVÄÄN, 1999
PÄIVÄSTÄ PÄIVÄÄN, 1999
Teoksen nimi: EMBRYO, 1999
EMBRYO, 1999
Teoksen nimi: AIKARAUTA, 1998
AIKARAUTA, 1998
Teoksen nimi: NÄKYMÄTTÖMÄT YSTÄVÄT, 1996
NÄKYMÄTTÖMÄT YSTÄVÄT, 1996
Teoksen nimi: HALTIJATALAS, 1996
HALTIJATALAS, 1996
Teoksen nimi: KAUNIITA SANOJA, 1996
KAUNIITA SANOJA, 1996
Teoksen nimi: NIMETTÖMÄT MINÄT, 1995
NIMETTÖMÄT MINÄT, 1995
Teoksen nimi: LÖYTYNEET SIVUT, 1994
LÖYTYNEET SIVUT, 1994

Bio

Jokke syntyi Kuopiossa 1969 ja asustaa ja työskentelee Joensuussa.

Hän on koulutukseltaan kuvataiteilija ja (taide)opettaja sekä filosofian että kasvatustieteen maisteri.

Joken pääasiallisia taiteellisia ilmaisukeinoja ovat sarjakuva ja tilataide. Lisäksi hän on tuottanut sisältöä sarjakuva- ja kauhuaiheisiin fanzineihin ja kirjoittanut kauhuromaanin.

Hän on julkaissut sarjakuva- ja muita omakustannejulkaisuja vuodesta 1991 alkaen. Näyttelytoimintaa Jokke on harjoittanut vuodesta 1992 lähtien.

Jokke on ollut luomassa vuonna 1997 Joensuussa aloittanutta Taidekeskus Ahjoa Joensuun taiteilijaseuran ja Taidekeskus Ahjon hallituksen puheenjohtajana.

Hän on toiminut Taiteen edistämiskeskuksen taiteilijajäsenenä Pohjois-Karjalan taidetoimikunnassa kuvataiteen ja sarjakuva- sekä kuvitustaiteen asiantuntijana vuosina 2015-2018. Lisäksi hän on ollut esiraadissa valitsemassa  Sarjakuva-Finlandia -ehdokkaita vuonna 2014.

Jokke toimii kuvataiteen ja sarjakuvien tekemisen sekä kirjoittamisen ohella myös lasten, nuorten ja aikuisten kuvataide- ja sarjakuvaopettajana Itä-Suomen ja Pohjois-Karjalan alueella.

Hän on kirjoittanut sarjakuva-arvioita sanomalehti Karjalaiseen vuodesta 2006 alkaen ja vuodesta 2010 lähtien myös Savon Sanomiin, Etelä-Suomen Sanomiin ja Keskisuomalaiseen.

Toisinaan Jokke tekee myös kuvitustöitä ja kirjankansia.

 

LinkedIn

 

KSML 9.10.2019

Sarjainfo 1/2019

Sarjainfo 1/2018

Sarjainfo 1/2017

Karjalainen 7.10. 2015

Kawacon 4.8.2013

 

Kulttuurijuna - Kotisivu (UotiSaha)

Kulttuurijuna - Matkakuvaus (Kaltio)

Kulttuurijuna - Sarjakuva (Kaltio)

 

H. P. Lovecraft - Historiallinen seura ry.

Joensuun sarjakuvaseura

Nysalor-kustannus
  • Taiteilijahaku
  • Teoshaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Ohjeet taiteilijoille
  • Kirjaudu
  • Tietoa sivustosta
  • Palaute
  • Kysyttyä
  • Yhteystiedot
  • Käyttöehdot
  • Saavutettavuusseloste
  • Rekisteriseloste

Kuvataiteilijamatrikkeli